Fanittavat fuksit vannoivat valansa (23.9.2016)
Sanen fuksiaiset järjestettiin toissapäivänä teemalla ”Fanitus.” Lähes kaikki Sanen vuoden 2016 fuksit osallistuivat fuksiaisiin.
Fanitus-teeman mukaisissa asuissa tuli ilmi erityisesti eri jääkiekkojoukkueiden kannattajat ja eri bändien/musagenrejen fanit, mutta myös piirroselokuvien hahmoja ja Harry Potter -faneja oli saapunut paikalle. Parhaan asun palkinnon sai ihana, vihreä Nuuskamuikkunen.
Fuksit selvittivät viisi erilaista rastia
Fuksit liikkuivat fuksiaisten ajan neljän tai viiden hengen ryhmissä ja suorittivat viisi erilaista rastia.
Ensimmäisellä rastilla arvuuteltiin murteita. Rastilla oli esillä kymmenen sanaa eri murteilla ja fuksien tehtävänä oli keksiä, mitä sana voisi tarkoittaa yleiskielellä. Tämän lisäksi sanat piti vielä sijoittaa kartalle johonkin murrealueeseen.
Toisella rastilla piti puolestaan tunnistaa Jyväskylän alueiden nimiä kuvien perusteella. Fuksitiimin tuli päätellä, että esimerkiksi Anne Mattila viljapellon keskellä on Mattilanpelto, kerrossängyn yläpedille sijoitettu kaupunkimaisema on yläkaupunki ja niin edelleen.
Kolmantena rastina oli fuksikaraoke, jolla fuksit pääsivät esittämään raadin valitsemalta biisilistalta yhden kappaleen.
Neljäs rasti sijaitsi Kirkkopuistossa, jossa fuksien tuli seistä pyyhkeen päällä shottilasit käsissään ja kääntää pyyhe ympäri läikyttämättä juomia tai koskematta maahan.
Viidennellä rastilla fuksit puolestaan askartelivat tupsut, jotka he saavat ripustaa haalareihinsa.
Onnistunut ilta
Yleisesti ottaen fukseilta saatiin positiivista palautetta ja heillä oli ollut hauska ilta. Onnistuneena voidaan pitää erilaisia rastitehtäviä, sillä jotkut pitivät ulkorastilla temppuilusta ja toiset taas kuvien sekä murresanojen arvuuttelusta. Lisäksi fuksivala jäi monilla mieleen.
Myös fuksiaiset järjestänyt toinen vuosikurssi piti iltaa onnistuneena:
– Olimme erittäin tyytyväisiä järjestelyihin ja meillä oli todella hauska ja ikimuistoinen ilta, toinen vuosikurssi kommentoi.
<null>
Takaisinheitto torstai: Miltä näytti Sanen euroviisuvoitto vuonna 2006? (12.5.2016)
Sanen euroviisuvoitosta 2016 on kulunut nyt noin kuukausi. Takaisinheitto torstain (eng. throwback thursday) hengessä palaamme uutisen, joka on julkaistu InSanessa edellisen euroviisuvoittomme jälkeen vuonna 2006. Tuolloin Sanen edustajina toimivat Kikka ja Frederik tanssiryhmineen.
Sane voitti euroviisut tänä vuonna kymmenen vuoden tauon jälkeen. Ennen tämän vuoden euroviisuvoittoa Sane sai siis todella odotella menestystä kilpailussa, sillä edellinen voittomme oli vuodelta 2006.
Sanen edellisenä voittovuonna YK:n euroviisut järjesti Sputnik ja teemana oli back in the U.S.S.R. Viisuihin osallistui vain neljä järjestöä: Sputnik, Asterix, Svenska Klubben ja Sane. Sane sai kunnian esiintyä ensimmäisenä, ja lopulta Sanen Kikka ja Frederik tanssiryhmineen voittivat. Lue koko InSanen 1/2006 artikkeli täältä (PDF).
Historia todella toistaa itseään, sillä vuonna 2007 Sane järjesti YK:n euroviisut vuosijuhlavuonnaan – ja näin käy taas vuonna 2017.
Jutun lähde ja lehtileike
Pöyhönen, Elina. 2006. Euroviisut 2006 – Sane on vuoden 2006 euroviisuvoittaja! InSane 1, 12–13.
<null>
Sanelle Veriryhmän hopeinen kunniakirja vuodesta 2015 (22.4.2016)
Sane on saanut Veripalvelulta VeriRyhmän hopeisen kunniakirjan vuodesta 2015. Viime vuoden aikana sanelaiset luovuttivat verta siis vähintään 20 kertaa.
Sanen VeriRyhmä perustettiin vuonna 2014, jotta voisimme auttaa. VeriRyhmän tarkoituksena on madaltaa kynnystä verenluovutukseen, sillä porukalla on mukavampi lähteä luovuttamaan.
Jo ensimmäisenä VeriRyhmän toimintavuonna Sane ry:lle myönnettiin Veripalvelun kunniakirja, eli sanelaiset kävivät heti toiminnan aloitusvuonna luovuttamassa yli 10 kertaa. Viime vuonna, eli VeriRyhmän toisena toimintavuonna, ylsimme puolestaan jo hopeiseen kunniakirjaan (vähintään 20 luovutusta).
Jatketaan samaan malliin!
<null>
Voittamaton sinäkin oot, jos tahdot niin – Sane YK:n euroviisujen 2016 voittoon (15.4.2016)
Sanen menestys YK:n euroviisuissa on perinteisesti ollut vaihtelevaa, mutta tänä vuonna Sane toi voiton kotiin.
Viime vuoden voittaja Magna Carta järjesti Euroviisut keskiviikkona 13.4. teemalla taikaviisut. Viisuissa toivottavaa on, että esitykset liittyvät viisujen aiheeseen ja kappaleet esitetään ainejärjestön ja sen opiskelijoiden edustamalla kielellä. Sane valitsi näiden kriteerien pohjalta esitettäväksi kappaleekseen lastenohjelma Winx-klubin suomenkielisen tunnarin.
Kappale valikoitui sen vuoksi, että se liittyi olennaisesti Taikaviisujen teemaan, sillä Winx kertoo nuorista keijutytöistä, joilla on taikavoimia. Lisäksi kappale oli helppo toteuttaa.
– Heti kappaleen alettua alkoi jäätävä huuto ja kiljuminen. Kappalevalinta taisi siis osua nappiin tai sitten sanelaiset ovat vain kovaäänisiä, viisutiimi naurahtaa.
Tiimistä myös kehutaan kappaleen sanomaa:
– En tiennyt koko biisiä etukäteen, mutta sitä kuunnellessani tajusin, että siinä on ihan älyttömän hyvä sanoma. Biisissä kannustetaan uskomaan unelmiin ja positiivisuudella voitetaan kaikki vastukset.
Sanen kappale sai lisämausteen Henna Heikkilän räpistä. Räppi lähti liikkeelle Heikkilän omasta ehdotuksesta, että hän haluaisi kokeilla ensimmäisen kerran elämässään räppiä. Heikkilä teki itse räpin sanoitukset, joihin haki ideaa tunnarin teemoista. Akseli Kangas teki taustanauhan.
– Sane myös totta kai ympättiin räpin sanoitukseen mukaan: ”Sane hoitaa, koko potin korjaa!”, viisutiimi tunnelmoi ja jatkaa:
– Hennan räppi sai kyllä suuret suosionosoitukset!
Jännityksestä voittoon
Voittajatiimi kertoo elämän kiireiden hieman verottaneen viisuihin harjoittelua.
– No siis. Me harjoiteltiin kolmena iltana johtuen pääsiäislomasta ja kaikkien kiireistä. Mutta laatu korvaa määrän, eiku, viisutiimi hymähtää.
Koreografia puolestaan suunniteltiin yliopiston A-rakennuksen aulassa edellisen viikon perjantai-iltapäivänä.
– Ajattelimme jo etukäteen, että mahdollisuus voittoon on, koska viisujen teema näkyi meillä niin selvästi, mutta Sputnikin esityksen jälkeen alkoi jänskättää kyllä. Toisaalta yleisöltä tuli tosi paljon hyvää kommenttia, joka herätteli toivoa voitosta. Myös itse esiintymisessä fiilis oli todella hyvä. Lavalla oleminen oli hauskaa ja esiintymisestä sai nauttia.
Lopulta Sane sai molemmat palkinnot: yleisön suosikille osoitetun palkinnon sekä voittajalle suunnatun kiertävän palkinnon, joka on kehystetty äänirauta.
Jännitystä oli todella ilmassa, sillä Sane voitti Sputnikin vain yhdellä pisteellä.
– Meidät voittoon johdatti ehkä panostus ja esityksen monipuolisuus: oli puvut siipineen kaikkineen ja laulua stemmoineen oli treenattu. Oli räppi, kitarasoolo, tanssikoreografia ja jopa modulaatio. Ja tekemisen ilo! Upeat asut (siivet ja yksityiskohdat) suunnitteli ja loihti Moona Veijola, viisutiimi kiittelee.
Kilpailun jälkeen viisutiimin fiilis on todella hyvä, varsinkin kun Sane ei ole ilmeisesti kymmeneen vuoteen voittanut YK:n euroviisuja.
– Kyllä jänskätti itse päävoitto, kun meni niin tiukille pisteissä Sputnikin kanssa, tiimi hengähtää.
Sane odottaa jo innolla tulevan vuoden viisujen järjestämistä.
<null>
Sane sai JYYn ympäristömerkin takaisin (19.2.2016)
Vuonna 2015 Sane ansaitsi edellisenä vuonna menetetyn JYYn ympäristömerkin takaisin. Kehuja saimme muun muassa luovuudesta ja innosta.
Sane on ansainnut takaisin JYYn ympäristömerkin. Saimme kiitosta yhteistyöstä muiden järjestöjen kanssa, kuten Vaihtohulabaloon järjestämisestä, sekä toisaalta vuotuisesta pyöräretkestä Pandan tehtaanmyymälään.
– Molemmat tapahtumat osoittavat, miten monella eri tavalla ympäristön hyväksi voi toimia, kunhan vain intoa ja luovuutta löytyy, ympäristövaliokunta kommentoi.
Viime vuoden ympäristö- ja kehitysyhteistyövastaava Hilda Lundstedt on iloinen Sanen ympäristömerkistä.
– Hyvät fiilikset! Ihanaa, että ahkera työ palkittiin vuoden lopuksi, Hilda hymyilee.
Tapahtumia ympäristöä kunnioittaen
Ympäristömerkki on ansaittu, sillä taustalla on koko vuoden mittainen, pitkäjänteinen toiminta ympäristöä kunnioittaen. Ympäristövaikutukset koitettiin ottaa huomioon jokaista tapahtumaa suunnitellessa.
– Tapahtumia järjestäessä huomioitiin se, että paikalle on mahdollisuus mennä julkisilla, kimppakyydillä, kävellen tai pyörällä, Hilda luettelee.
Lisäksi ympäristö otettiin huomioon välttämällä hävikkiä, painottamalla kierrätystä ja käyttämällä kestoastioita.
Sane oli myös mukana kahdessa puhtaasti ympäristöaiheisessa tapahtumassa: siivouspäivässä ja Vaihtohulabaloo-vaihtotorissa, joka järjestettiin yhteistyössä Corpuksen ja Nefan kanssa.
– Aina toiminnassa on tietysti kehitettävää, Hilda sanoo ja toivoo, että seuraava ympäristövastaava jatkaa samalla linjalla.
Myös raati kehottaa Sanea jatkamaan hyvällä asenteella, ja sen me tietysti teemme.
Vuoden 2015 ympäristökilpailun voitti Fokus ja tsemppipalkinnon sai Jano.
<null>