Harkassa

Viestintäharkassa aluehallintovirastossa (20.8.2020)

Missä vaiheessa opintoja ja missä olit harjoittelussa?

Olin neljännen vuoden keväällä aluehallintoviraston viestintäyksikössä kolmen kuukauden ajan harkassa. Minun piti olla Helsingissä, Etelä-Suomen toimipisteessä töissä, mutta koronan takia tein koko homman etänä.

Millaisia työtehtäviä sinulla oli?

Minulla oli oikeastaan kaksi keskeistä työtehtävää: oikoluin joka toinen vuosi tehtäviä peruspalvelujen arviointiraportteja ja avustin verkkosivu-uudistusprojektissa. Lähinnä luin, oikoluin, stilisoin ja tein sujuvammiksi asiantuntijoiden kirjoittamia, keskenään hyvin erilaisia tekstejä. Verkkosivuprojektissa pääsin myös ideoimaan ja työstämään tekstejä kirjoittajien kanssa henkilökohtaisesti, jolloin opimme paljon toinen toisiltamme: minä kaikenlaista lääkehoitosuunnitelmista kiinteistönvälitysliikkeen rekisteröintiin ja asiantuntijat puolestaan yksinkertaisen ja selkeän kielen tehokkuudesta. Lisäksi autoin viestintäyksikön muissa jokapäiväisissä tehtävissä.

Mistä opinnoista oli erityisesti hyötyä?

Perusopintojen tekstinhuoltokurssilla tajusin (järkyttävästä pelastussuunnitelmatehtävästä huolimatta – tai ehkä juuri siksi), että tekstinhuoltohan on aika mukavaa puuhaa. Erilaiset tekstintutkimukseen keskittyneet kurssit ovat tämän jälkeen syventäneet ymmärrystä teksteistä ja kielestä, mikä luonnollisesti auttoi työssä. Lisäksi keskiössä oli kannustavan palautteen ja kehitysehdotusten antaminen, mitä on myös tullut opinnoissa harjoiteltua. Ja klassisesti täytyy todeta, että varsinkin itsenäisten kurssien suorittamiseen vaadittavasta oma-aloitteisuudesta ja itsensä liikkeelle saamisesta on suuri hyöty etätöitä tehdessä!

Mitä harjoittelu antoi?

Harkka oli mainio kurkistus viestintäyksikön toimintaan. Pääsin mukaan tekemään ja kokeilemaan kaikenlaista tiedotteiden julkaisusta ohjekylttien muotoilemiseen. Opin hirmuisesti niin viestinnän tekemisestä, eri työvälineiden käyttämisestä, suomen kielestä kuin aluehallintovirastostakin. Melko monipuolisten työtehtävien parissa myös tajusin, että some-viestinnän sijaan sydämeni ilakoi tekstien työstämisestä, oikoluvusta ja stilisoimisesta. Löysin siis suuntaviivoja tulevaisuuteeni, kuten toivoinkin. Lisäksi sain viettää mainioiden työkavereideni kanssa lukuisia nauruntäyteisiä virtuaalisia kahvitaukoja ja pysyin koko kevään ajan kartalla, millainen sää eri puolilla Suomea oli.

Heta, viidennen vuoden asiantuntijaopiskelija