Asiantuntijaopiskelijat

”Tunnen olevani huipulla, tykkään ja innostun siitä, mitä opiskelen ja teen” (15.1.2018)

Olin vielä teini ja asuin kotikaupungissani Csíkszeredassa tutustuessani suomalaiseen metallimusiikkiin. Silloiset kaksi suomalaista lempparibändiä, Ensiferum ja Korpiklaani, johdattivat minut laulujensa aiheiden takia lukemaan Kalevalan ensimmäisen kerran äidinkielelläni unkariksi sekä netistä yritin lukea osia suomeksi. 😀  Rakastuin siihen heti ja minusta tuntui siltä, että minun on pakko tutustua tähän maagiseen maailmaan ja luontoon, ihanaan pieneen kansaan ja mielettömän kauniiseen (suku)kieleen. Halusin myös ymmärtää, mistä yhtyeiden suomenkieliset laulut kertovat. 🙂

Niin ja talvet, tietenkin nämä Suomen pitkät, pimeät, kylmät, lumiset talvet kunnon pakkasineen : niilläkin on ollut suuri osuus siinä, minkä takia haaveilin päivät pitkät Suomesta ja päätin, että kyllä minä joku  päivä vielä tänne muutan. En tiennyt miten tai milloin, mutta mä tiesin tekeväni sen.

Olin miettinyt, että ensimmäinen askel olisi varmaan oppia edes jonkin verran tätä kieltä. Niinpä päätin, että lukion jälkeen menen ainoaan yliopistoon, jossa opetetaan suomen kieltä koko Romaniassa: Kolozsvárin Babeș-Bolyai yliopistoon. Rahaongelmien takia jätin kuitenkin yhden vuoden väliin, jolloin tein töitä myyjänä, asiakaspalvelijana ja toimistotyöntekijänä kotikaupungissani.

Meni siis vuosi ja yliopistoon pääsin heti ensimmäisellä yrityksellä ja vielä ilmaiseen (eli valtion tukemaan) paikkaan, Humanistiseen tiedekuntaan.  Otin pääaineeksini Englannin kieltä ja kirjallisuutta, ja sivuaineiksini Suomen kieltä ja kirjallisuutta sekä Norjan kieltä. Opiskelut sujuivat hyvin, rakastuin suomen kieleen ja kirjallisuuteen yhä enemmän ja innostukseni senkun kasvoi päivästä toiseen – kiitos kuuluu tietenkin myös suomen kielen opettajilleni, suomalaisille lehtoreilleni sekä suomalaisille harjoittelijoille. 🙂

Ensimmäisen kerran Suomessa kävin CIMOn (nykyisen Opetushallituksen) järjestämällä Suomen kielen ja kulttuurin II B kesäkurssilla Vaasan yliopistolla heinäkuussa 2013. Suomen ja minun suhteeni oli rakkaus ensimmäisellä silmäyksellä. <3  Kesäkurssi kesti kolme viikkoa ja se oli liioittelematta elämäni parasta aikaa.  Silloin mä tiesin, että mä kuulun tänne. Suomi tuntui heti oikealta kodilta: turvalliselta, mahtavalta, vapaalta, äärettömän upealta ja sellaiselta paikalta, jossa voin rauhassa olla oma itseni, ilman kovien kriittikkien saamista esimerkiksi ulkonäöstäni.

Kun piti lähteä kotiin (ja tietenkin piti, kandidaattitutkielma ja viimeinen vuosi odottivat!), luulin maailmani murtuvan. Kotona itkin joka ikinen päivä vanhemmilleni, että haluan takaisin Suomeen. Kannoin Suomen ainutlaatuista tuoksua mukanani muistissani ja en malttanut odottaa, että pääsisin takaisin tänne. Kolmessa viikossa myös suomen kielen taitoni ovat vahvistuneet huomattavasti: uskalsin ja onnistuin puhumaan kursseilla jo melko sujuvasti. Noh, meni se viimeinenkin vuosi ja byrokrattisten taistelujen (sekä kyynelmerten ) hinnoin tuli suomenkielinen kanditutkielmakin valmiiksi, jonka otsikko tuntuu vieraalta vielä tänäkin päivänä:Identiteetin ilmaisujen tarkistaminen ja minä -kuvia Pirkko Saision teoksissa.  Hahah. 😀 😀

8. elokuuta 2014 = Elämäni suurin unelma toteutui: muutin Suomeen. Viisi euroa nahkarotsin vasemmassa taskussa sekä koko elämä paketoituna yhteen reppuun ja yhteen rinkkaan. Näin se alkoi, uusi elämäni täällä. 🙂 Olin kolme viikkoa CIMOn Suomalaisen nykykirjallisuuden kesäkurssilla Jyväskylän yliopistolla, jonka jälkeen muutin au pariksi Järvenpäähän joulukuuhun saakka. Sen jälkeen muutin au pariksi Jyväskylään joulukuuhun 2015 saakka.

Koska heinäkuussa 2015 kävin CIMOn Suomen kielen ja kulttuurin IV kesäkurssia Tampereen yliopistolla ja rakastuin yliopistoon ja kaupunkiin, olisin vuonna 2016 halunnut hakea sinne opiskelemaan joko Suomen kielen tai Suomalaisen kirjallisuuden maisteriohjelmaa. Sain kuitenkin tietää, että minun olisi pitänyt suorittaa myös kandidaattivaiheen vielä kerran ja siihen minulla ei enää olisi ollut kärsivällisyyttä. Enkä totta sanoen siinä nähnyt mitään järkeä, sillä minullahan oli jo yksi kanditutkinto. Halusin suoraan eteenpäin ja maisteriohjelmaa opiskelemaan.

Ongelmana oli kuitenkin se, että vaikka valmistuin Kolozsvárin BBYn Humanistisesta kesäkuussa 2015, kanditutkintoni todistus ei valmistunut, kuin vasta kesäkuussa 2016. Henkilökunta sieltä ei suostunut luovuttamaan sen kenenkään muulle kuin minulle henkilökohtaisesti.  Sinä vuonna kävin kotona jo toukokuussa eikä minulla töiden takia ollut enää aikaa matkustaa yhden paperin takia kotiin jälleen kerran.

Näin siis kahden vuoden tauon sijaan tauko opiskeluista venyikin kolmeksi vuodeksi, jonka aikana toimin mm.  au parina kahdessa suomalaisessa perheessä, puhelinmyyjänä, siivoojana, tiskaajana, toimistotyöntekijänä, asiakaspalvelijana sekä henkilökohtaisena avustajana. Lopulta ja onneksi minut hyväksyttiin kesäkuussa 2017 Jyväskylän yliopistoon ja Suomen kielen ja kulttuurin maisteriohjelmaan, johon hain maaliskuussa.

En enää muista, mistä sain alun perin tietää, että juuri täällä minun nenäni edessä on suora ja pelkkä maisteriohjelma ulkomaalaisille, jossa opetuksen kieli on kuitenkin suomi, sekä suurin osa opetettavista aineista ovat samoja, kuin suomalaisillakin opiskelijoilla. Tämä oli minulle tärkein kriteeri maisteriohjelmia selaillessani: en olisi halunnut suorittaa maisterini englanniksi, sillä sitä kieltä opiskelin 17 vuotta, olen enkun kandi ja haluan hioa nimenomaan suomen kielen taitojani. Halusin suomenkielisen maisteriohjelman myöskin sen takia, koska uskon siihen, että tulevan työelämän kannalta siitä on myös hyötyä: luulisin, että se tulee painamaan tulevien esimiesten silmissä ja se tullaan arvostamaan.

Enkä pettynyt: tämä maisteriohjelma on ikään kuin minua varten suunniteltu ja tehty!  Tämän ensimmäisen lukukauden aikana olen oppinut ja tehnyt niin paljon ja niin monipuolisesti, kuten aiemmin en ikinä, missään, edes vuosien aikana. Niin opiskeluissa kuin myös harrastusten ja erilaisten tapahtumien kautta. Tunnen olevani huipulla, tykkään ja innostun siitä, mitä opiskelen ja teen, ja tietenkin sanelainen yhteisö on mahtavin porukka, keihin olen tutustunut.

Heti ekasta on tuntunut siltä, että minut on todella avoimin mielin otettu vastaan ja tunsin itseni tervetulleeksi tähän Sane-perheeseen. 🙂 Ensimmäinen lukukausikin on suoritettu niin hyvin arvosanoin, että en olisi voinut edes unelmoida tällaisista. Olen alkanut arvostamaan itseäni vähän enemmän sekä myös tuntemaan ylpeyttä suorituksistani, jotka esimerkiksi suomea äidinkielenään puhuville saattavat tuntua pieniltä, mutta minulle ne ovat kilometripylväitä.

Olen huomannut, että  joudun tietenkin tekemään tuplasti, ellei jopa kolmekin kertaa enemmän, töitä joidenkin kurssien kohdalla, kuin esimerkiksi suomalaiset opiskelijat. Tämä johtuu siitä, että vaikka koen olevani sujuva suomen kielen puhuja (virheitä tietenkin sattuu edelleen), silti on vielä käsitteitä ja sanoja, joita en ymmärrä ja sitten pitää katsoa sanakirjasta, tai tekstiä kirjoittaessa pitää varmistaa jokaista pientäkin kielioppi juttua, että meneekö se todella näin. 😀

Myös se, että Romanian ja Suomen eroavien opetusjärjestelmien takia (Romanian on paljon Suomea puutteellisempi ja epäolennaisiin keskittyneempi) minulta puuttuu tosi monesti sellainen pohja joidenkin vaikkapa kieliteorioiden yms. asioiden tapauksissa, joka muilla jo on, on välillä aiheuttanut hankaluuksia ja pettymyksiä. Helppoa ei siis tämäkään ole, mutta teen aina parhaani antaen itsestäni satakymmentä prosenttia, koska koen vihdoinkin monen vuoden harhailun jälkeen olevani oikeassa paikassa tekemässä ja opiskelemassa juuri sitä, mitä rakastan ja missä olen hyvä. 🙂

Tällä hetkellä Suomen kielen ja kulttuurin maisteriohjelman lisäksi olen myös suorittamassa Viestinnän ja median perusopintoja, sekä opiskelemassa viron kieltä. Syy tähän on se, että tulevaisuudessa tähtään sellaiselle alalle, jossa voisin hyödyntää niin suomen kuin muidenkin osaamieni kielten taitojani – esimerkiksi äidinkielen unkarin ja vaikkapa englannin, mutta en sulje pois romaniaa taikka norjaakaan (enkä viroakaan täysin :D). Tällainen ala voisi olla esimerkiksi HR. Viestinnän ja median taidot ovat myös suosittuja nykyään ja monessa työpaikkailmoituksessa ne on joko välttämättömiä tai ne katsotaan eduksi. Toki minusta ne vaikuttavatkin mielenkiintoisilta, muuten en olisi lähtenyt opiskelemaan niitä. 🙂

Toisaalta ei ole täysin mahdoton ajatus tutkijan taikka tulkin ja (suomalaisen nyky)kirjallisuuden kääntäjän urakaan. Päässäni on siis aika selvät polut, joita pitkin haluan kulkea unelmatöitäni kohti, sekä selvät suunnitelmat, miten minun tulisi edetä opinnoissani, jotta niistä tulisi joku päivä totta. Tällä hetkellä en kuitenkaan uuvuta itseäni stressaamalla tulevasta vaan teen kaikkeni opiskeluissani nyt ja uskon siihen, että kova työ tulee kantamaan hedelmää. 🙂

JUDIT KERESZTES

<null>


”Olen yllättynyt positiivisesti ja kaikki odotukseni ovat ylittyneet” (1.8.2016)

Olen aina rakastanut kirjoittamista, ja yläasteelta asti ajattelin, että haluaisin ehkä toimittajaksi. Kuitenkin koko lukion ajan olin epävarma siitä, mitä alaa hakisin lukemaan, koska pelkäsin, että kirjoittaminen kävisi pitkän päälle tylsäksi. Läheisten kysellessä minulta ammattihaaveistani vastasin aina, etten tiedä, vaikka tosi asiassa suomen kielen tai journalistiikan opinnot olivat kokoajan mielessäni. Otin silti selvää monista ammateista, jotta tietäisin varmasti, mitä haluan.

Abi-keväänä päätin paniikissa hakea lukemaan suomen kieltä epävarmana siitä, onko valinta varmasti oikea. Päätin kuitenkin, ettei suomen kielen opiskeleminen vie ainakaan taaksepäin, koska suuntautumisvaihtoetoja on niin monenlaisia. Hain aluksi vain Tampereen yliopistoon, mutta en kerennyt lukemaan pääsykokeisiin, joten valintakoe meni huonosti. Yhden välivuoden jälkeen hain uudestaan, sillä kertaa sekä Tampereelle että Jyväskylään.

Ennen opiskelujen alkua pelkäsin, että suomen kielen opiskelu olisi turhauttavien yksityiskohtien läpikäymistä. Kuitenkin olen yllättynyt positiivisesti, ja kaikki odotukset ovat ylittyneet. Mielestäni opiskeltavat asiat ovat olleet tosi mielenkiintoisia, ja asioita on opetettu innostavasti. Asiantuntijalinjalla positiivista on ollut se, että sivuaineita ja muita opintoja voi valita vapaasti oman mielenkiinnon mukaan. Erityisen innoissani olen ollut siitä, että suomen kieltä opiskellessa oppii sekä kielioppia, että tekstien tulkintaa ja kirjoittamista.

Selkeitä työhaaveita minulla ei vielä toistaiseksi ole, mutta olen innostunut monista asioista, kuten viestinnästä, kääntämisestä ja monista kielistä. Onneksi vaihtoehtoja on monia, ja voin opintojen edetessä pohtia, mikä itseäni kiinnostaa eniten. Toivon mukaan saan opiskeltua juuri itseäni innostavia aineita, ja voin tehdä työkseni sitä mistä tykkään.

Liisamaija Laitsaari

<null>


”Luin pääsykokeisiin sata lasissa!” (1.7.2016)

Olen 34-vuotias opiskelija täällä suomen kielen asiantuntijalinjalla. Ihan suoraan lukiosta ei minun polkuni kuljettanut minua tänne yliopiston penkeille, vaan aika paljon piti eri aloja kokeilla, ennen kuin oma juttu löytyi.

Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 2000, eli samana vuonna kuin Microsoft julkaisi Windows 2000 -käyttöjärjestelmänsä ja Tarja Halonen valittiin presidentiksi! Lukion jälkeen minusta tuntui siltä, että olen syntynyt graafikoksi ja pyyhälsin Kuopion Muotoiluakatemiaan opiskelemaan graafista viestintää. Aika pian tajusin, että graafikointi ei ole minun juttuni, mutta tein kuitenkin opinnot loppuun ja valmistuin Medianomiksi vuonna 2005.

Paiskin töitä jonkin aikaa, kunnes opiskeleminen alkoi uudelleen houkutella. Kävin pyörähtämässä muutamissa pääsykokeissa ja opin ottamaan rukkaset vastaan eri aineista, kerta toisensa jälkeen. Suomen kielen kokeissa en jostain syystä kertaakaan käynyt, mutta journalistiikka, taidekasvatus, taidehistoria ja psykologia tulivat tutuiksi.

Viimein kyllästyneenä rukkasiin halusin kokeilla jotain aivan erilaista. Opiskelin vartijan ammattitutkinnon Pohjois-Pohjanmaan aikuisopiston kautta. Tein töitä vartijana opiskelujen ohessa, ja minusta tuntui, että olen viimein oikealla alalla. Hyvää fiilistä kesti, kunnes vuonna 2011 minusta alkoi tuntua siltä, että en sittenkään löydä omaa juttuani turvallisuusalan hektisestä maailmasta. Muutama vuosi kului toimistorottana töitä paiskiessa. Mielessäni iti koko ajan haave opiskelemisesta ja siitä ”omasta jutusta”. Toimistotyöt alkoivat maistua puulle ja puoliksi vakavissani ja puoliksi epätoivoisena päätin kokeilla, miltä suomen kielen pääsykokeissa näyttää. Olin aina tuntenut vetoa kirjoittamiseen ja pilkunviilaamiseen, joten pääsykoekirja tuntui alusta asti tosi hyvälle jutulle.

Luin pääsykokeisiin sata lasissa! Tiesin, että taustapisteilläni ei juuri juhlita, joten hyvät pääsykoepisteet olivat ainut mahdollisuuteni. Kotimme näytti koko kevään siltä kuin joku mielipuoli olisi suunnitellut siellä salaliittoteoriaa. Kirjoitin kaikki pääsykoekirjan oudot sanat paperilappusille ja niiden selitykset toiselle lapulle. Sitten kiinnittelin nuo lukuisat lappuset pitkin taloa ja luin niitä ääneen aina ohi kävellessäni. Piiskasin pällini siihen kuntoon, että osasin selittää koko kirjan asiasanahakemiston ulkomuistista. Pääsykokeet menivät mukavasti ja nyt olen tässä! Unohdin ennen syksyä joka ikisen opettelemani sanan, mutta opiskelu tuntui alusta saakka todella hyvältä. Tunnen olevani viimeinkin siellä ihan oikealla alalla.

Elina Vepsäläinen

<null>


”Eniten haluaisin työskennellä kulttuurintuotannon parissa kirjailijana tai käsikirjoittajana” (1.7.2016)

Äidinkieli oli suosikkioppiaineeni yläasteelta lähtien. Olin siinä hyvä jo ala-asteella, mutta mielenkiinto heräsi vasta yläasteella innostavan opettajan myötä. Samainen opettaja kannusti myös kirjoittamisessa, josta tuli yläasteen aikana rakas tänäkin päivänä jatkuva harrastukseni. Yläasteen kielioppitunnit herättivät mielenkiinnon myös kielen rakenteeseen ja kiinnostus säilyi lukiossa. Lukion puoleen väliin asti en tiennyt, mitä haluaisin jatkossa opiskella. Minulla oli paljon erilaisia tiuhaan vaihtuvia ammattihaaveita.

Jossain vaiheessa koulussamme oli esittelijä Tampereen yliopistosta suomen kielen oppiaineesta. Kuvaus vaikutti kiinnostavalta ja mielessäni alkoi kyteä ajatus suomen kielen opiskelusta. Abivuoteen mennessä olin varmistunut siitä, että haluan opiskella suomea. Kiinnostus liittyi nimenomaan kielen rakenteeseen ja käyttöön eikä opettaminen herättänyt minussa tuolloin minkäänlaisia intohimoja. Vierastin jopa kyseistä alaa, joten minulle oli luontevaa hakea asiantuntijalinjalle. Halusin myös voida valita sivuaineeni täysin vapaasti.

Jyväskylään päädyin aika spontaanisti. Olen kotoisin Etelä-Suomesta ja halusin lähteä katsomaan muutakin osaa Suomesta. Helsinki on mielestäni liian suuri kaupunki enkä uskonut viihtyväni siellä, vaikka se olisi ollut kotikaupungistani katsoen lähin opiskelupaikka. Jyväskylästä minulla oli valmiiksi positiivinen kuva ja hetken mielijohteesta päätin hakea tänne. Olen tyytyväinen päätökseeni, sillä olen kotiutunut tänne loistavasti.

Minulla ei ollut yliopistoon tullessani mitään selkeitä urahaaveita. Jonkin verran ne ovat selkeytyneet matkan varrella ja ihan turvatakseni tulevaisuuteni taloudellisen tilanteen opiskelen luultavasti suomi toisena kielenä –opettajaksi, sillä alalla on hyvät työnäkymät.

Eniten haluaisin työskennellä kulttuurintuotannon parissa kirjailijana tai käsikirjoittajana, mutta en voi valitettavasti luottaa tienaavani elantoani kirjoittamalla. Aion kuitenkin ehdottomasti jatkaa kirjoitusharrastustani ja toivon jonain päivänä julkaisevani fiktiivisiä tekstejä. Minua kiinnostaa myös kielen tutkiminen, mutta saa nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Haluan pitää vaihtoehdot avoimina, mutta opiskella silti johonkin selkeään ammattiin.

Sivi Makkonen

<null>


”Kieliasiantuntijan linja oli selvä valinta, koska opettajuutta olin jo kokeillut” (1.6.2016)

Kun sinulle kerrotaan tarpeeksi monta kertaa samaa tarinaa, alat pian itsekin uskoa siihen. Minulle kerrottiin koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan, että isona menen opiskelemaan yliopistoon luokanopettajaksi. Kun tätä mantraa kuuli sekä perheen, ystävien että opettajien tahoilta lähes koko peruskoulu- ja lukiotaipaleensa ajan, sitä ei osannut enää kyseenalaistaa. Ajattelin lopulta itsekin haluavani luokanopettajaksi; olinhan kiinnostunut vähän kaikista asioista, mutta lopulta en mistään ylitse muiden. Olin myös tasaisen hyvä jokaisessa kouluaineessa, joskin kaikkein motivoitunein olin kielten oppitunneilla. Kielelliset konstruktiot yksinkertaisesti kiinnostivat derivaattoja enemmän.

Kun yliopistohaku alkoi abikeväänäni 2010, laitoin hakemuksen luokanopettajakoulutukseen asiaa sen kummempia miettimättä. Yllätin itseni listaamalla hakutoiveiden joukkoon myös suomen kielen aineenopettajakoulutuksen. Pääsin sisään molempiin koulutuksiin, joista valitsin lähipiirini odotusten mukaisesti luokanopettajakoulutuksen Oulun yliopistossa – olihan opinto-ohjaajanikin suositellut tätä sopivimpana vaihtoehtona.

Huomasin kuitenkin pian, ettei alakoulun opettajuus ole minua varten. Ensimmäiset opiskeluvuodet tein todellista identiteettityötä yrittäen sopeutua opettajan rooliin siinä kuitenkaan onnistumatta. Aloin punnita eri vaihtoehtoja, ja pian huomasin hakevani suomen kielen sivuaineoikeutta. Suomen kieli tuntui heti omalta. Rakastin syntaksiin, morfologiaan, kielen variaatioon, semantiikkaan ja kielenhuoltoon liittyviä kursseja ihan nyt vain näin muutaman mainitakseni. Mieleeni alkoi kyteä ajatus pääaineen vaihtamisesta. Luterilaiseen työetiikkaan tottuneena en kuitenkaan halunnut lopettaa sitä, jonka olin kerran aloittanut. Suoritin opettajaopintoni loppuun kiitettävin arvosanoin, vaikka samanaikaisesti tiesin hakeutuvani opintojeni jälkeen toiseen pääaineeseen.

Pääsin opiskelemaan suomea Jyväskylän yliopistoon heti samana vuonna, kun valmistuin kasvatustieteen maisteriksi. Kieliasiantuntijalinja oli selvä valinta, koska opettajuutta olin jo kokeillut. Opinnot ovat vastanneet pitkälti sitä, mitä odotin. Varmasti sillä on vaikutusta, että opiskelin jo aiemmin suomen kielen aineopinnot, joten minulle oli kerinnyt piirtyä melko tarkkarajainen kuva suomen kielen opiskelusta. Yrityksen ja erehdyksen kautta tunnen vihdoin olevani oikealla alalla. Tulevaisuudessa toivon työskenteleväni kielen ja viestinnän parissa.

Sara Juntunen

<null>


”Suosittelen tekemään rohkeita ratkaisuja ja kurkottelemaan kunnolla omia unelmia kohti” (1.5.2016)

Juulia Sallinen

Oma tarinani tätä opiskelupaikkaa kohtaan alkaa melko kaukaa – oikeastaan jo lapsuudesta. Olen rakastanut lukemista ja kirjoittamista niin kauan kuin muistan. Läpi peruskoulun, aina lukion loppuun saakka suosikkiaineenani pysyi (mikäpä muukaan kuin) äidinkieli. Olen kirjoittanut vapaa-ajallani aktiivisesti ala-asteelta lähtien. Nykyään kirjoitan monenlaisia tekstejä runoista muotipainotteisiin blogipostauksiin asti.

Kirjoittamisharrastuksistani huolimatta haaveilin nuorempana vain näyttelijän urasta. Kun lukion lopulla piti sitten alkaa pohtia tulevaisuutta, eksyin hieman. Suomen kielen opiskeleminen ei käynyt kertaakaan mielessäni, näyttelemisen opiskeleminen tuntui puolestaan jotenkin typerältä. Ajattelin, ettei näytteleminen voi käydä mitenkään työstä, vaan itselle on opiskeltava jokin kunnollinen ammatti. Syksyllä 2009 löysin itseni Jyväskylän ammattikorkeakoulun sairaanhoitajalinjalta.

Suomen kielen pariin päädyin muutamaa vuotta myöhemmin, kun olin paiskinut ensin kasaan huomattavan määrän sairaanhoitajan pätevyyteen vaadittavia opintoja – ja hakannut siinä sivussa päätäni seinään tietämättömänä tulevaisuudestani. Oli pakko keksiä, mitä haluan tehdä oikeasti elämälläni. Käytin paljon aikaa erilaisista opiskelupaikoista ja –linjoista lukien. Jyväskylän yliopiston sivuilla törmäsin suomen kielen asintuntijalinjaan, josta en ollut edes kuullut aiemmin. Kyseinen löytö muutti elämäni suunnan ihan täysin. Kaikki oli yhtäkkiä todella selkeää ja yksinkertaista. Muistan ajatelleeni, että miksi en opiskelisi asioita, joita rakastan kaikista eniten! Päätin, että tuolla linjalla opiskelen vielä jonain päivänä.

Ennen ensimmäistä pääsykoetta olin varma osaamisestani, sillä olin lukenut koko kevään suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti. En kuitenkaan tiennyt, mitä odottaa kokeelta – ja se sai minut hyvin jännittyneeksi. Olin myös kuullut, että sisään on todella vaikea päästä. Tieto kymmenestä linjalle valittavasta opiskelijasta ei helpottanut jännittämistä. Minulle jäi kuitenkin hyvä mieli pääsykokeen jälkeen. Kesän jännitys ei loppunut tuloskirjeen saapumiseen, sillä jäin kahdeksannelle varasijalle. Oli odotettava ja jännitettävä vielä lisää. Harmikseni sinä vuonna varasijajono ei liikkunut mihinkään suuntaan, ja jäin ilman opiskelupaikkaa. Päätin, että oli opiskeltava vielä enemmän. Syksyllä ilmoittauduin avoimeen yliopistoon opiskelemaan suomen kielen perusopintoja, ja niiden ohella aloitin luku-urakan uudelleen päättäväisenä. Mielestäni avoimen opinnot tukivat todella hyvin pääsykokeisiin lukemista ja valmistivat siksi osaltaan pääsykokeeseen. En tiedä kuinka minun olisi käynyt ilman avoimen opintoja, mutta toisella yrittämällä pääsin heittämällä sisään.

Opintoni alkoivat syksyllä 2014, ja tällä hetkellä opiskelen siis toista vuotta. Olen edelleen äärimmäisen onnellinen ja kiitollinen siitä, että saan opiskella itselleni tärkeää alaa. Vaikka kaikki kurssit eivät olekaan ihan yhtä mieluisia, niin en vaihtaisi niistä yhtäkään silti pois. Sivuaineinani minulla on tällä hetkellä kirjallisuus ja kirjoittaminen. Tulevaisuus on vielä avoinna, mutta olen luottavainen, sillä tiedän olevani oikealla tiellä. Mielessäni pyörii monenlaista kustannustoimittajan hommista aina oman romaanin julkaisemiseen asti. Suosittelen tekemään rohkeita ratkaisuja ja kurkottelemaan kunnolla omia unelmia kohti!

Juulia Sallinen