Vaihtolukukausi kuudessa viikossa (25.8.2020)
Vaihtovuosi tai -lukukausi on monen yliopisto-opiskelijan opiskeluajan kohokohta. Vaihto on mahdollisuus tutustua vieraaseen kulttuuriin, uusiin ihmisiin ja ennen kaikkea omaan itseen, ja sen kesto vaihtelee usein kolmesta kuukaudesta vuoteen. Oma vaihtoaikani paikan päällä kesti kuitenkin vain kuusi viikkoa, kiitos maailmanlaajuisen koronaviruspandemian.
Ennen vaihtoa olin hermostunut: olin päättänyt lähteä vaihtoon vasta kesällä 2019 vierailtuani siskoni luona Saksassa ja tavattuani hänen uudet vaihtokaverinsa. Halusin itsekin haastaa itseäni ja oppia uutta itsestäni ja muista. Halusin tutustua lähietäisyydeltä kulttuuriin, josta olin aiemmin nähnyt vain häivähdyksiä elokuvien ja aurinkoisten turistimatkojen kautta, ja päästä näkemään aitoa elämää ja aitoja ihmisiä. Siispä hain vaihtoon Italiaan, Bolognan yliopistoon kevääksi 2020. Syksyllä valmistauduin vaihtoon opiskelemalla italian kieltä ja selvittämällä vaihtoa varten tarvitsemiani käytännön järjestelyitä. Minut hyväksyttiin Bolognaan, ja helmikuun kolmas päivä lensin yksin Milanon lentoasemalle, mistä jatkoin bussilla Bolognaan.
Olin odottanut vaihtoni ensimmäisten päivien olevan täynnä kiirettä ja intoa, uusia ihmisiä ja hyvää ruokaa. Sen sijaan istuin ikkunattomassa kellariasunnossamme ja itkin taukoamatta. Ison elämänmuutoksen aiheuttama väsymys ja shokki purkautuivat koti-ikävänä ja ahdistuksena, jota en ollut osannut odottaa. Ensimmäisen viikon jälkeen olin kuitenkin jo löytänyt ympärilleni pienen mutta sitäkin ihanamman kaveriporukan, jonka avulla sain muuta puuhaa ja mahdollisuuden olla ajattelematta koti-ikävääni. Oli myös helpottavaa keskustella muiden samassa tilanteessa olevien kanssa ja huomata, etten ollut ainoa, joka ikävöi kotimaataan heti vaihtokautensa alussa. Pian ikävä väistyikin innokkuuden, jännityksen ja onnellisuudentunteen tieltä.
Alkushokin jälkeen nautin suuresti sekä vaihtarielämästä että italialaisesta kulttuurista. Vaihtarina olemisessa parasta oli mielestäni ihmisten avoimuus: koskaan ei tarvinnut jäädä yksin, vaan aina löytyi seikkailunhaluista seuraa, oli sitten kyseessä ulkomaanmatkan varaaminen tai saunominen bolognalaisessa kylpylässä. Italia puolestaan tarjosi vaihtooni herkullista ruokaa ja viiniä, upeita näkymiä ja vilkkaan seuraelämän aperitiiveineen ja kahvilakulttuureineen. Myös opiskelu sujui hyvin, ja pääsin seuraamaan lähietäisyydeltä muun muassa suomalaisen kirjallisuuden opetusta italialaisille yliopisto-opiskelijoille.
Vaihtoani varjosti kuitenkin myös Italiassa riehunut Covid19-epidemia, jonka seurauksena turvatoimet Bolognassa tiukkenivat muutamassa päivässä normaalista oleskelusta täyteen ulkonaliikkumiskieltoon. Itse päätin palata Suomeen juuri ennen ulkonaliikkumiskiellon alkua, koska en halunnut jäädä karanteeniin vieraassa maassa. Myöskään ikkunattomassa asunnossamme hengailu viikkotolkulla ei oikein houkutellut, joten lensin Suomeen maaliskuun puolivälissä. Olisin toivonut pääseväni takaisin Bolognaan vielä loppukeväästä, mutta virustilanteen pahentuessa haaveeni osoittautui turhaksi. Jatkoin kuitenkin Bolognassa aloittamiani kursseja etänä Suomesta käsin. Kaikki luennot järjestettiin Teamsissa videoyhteyden avulla, joten sain kurssini suoritettua ongelmitta.
Jälkikäteen minua harmittaa, että vaihtoni loppui kesken kaiken koronaviruksen vuoksi. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että sain viettää Italiassa edes nuo kuusi upeaa viikkoa. Kerkesin oppia paljon itsestäni ja kotimaastani noinkin lyhyessä ajassa, ja sain monta uutta ystävää niin Suomesta kuin muualtakin Euroopasta. Tulevana vuonna jatkan italian kielen opiskelua Jyväskylässä ja haen todennäköisesti keväällä uudelleen vaihtoon jonnekin päin Italiaa. Ehkäpä seuraava vaihtolukukauteni kestää hiukan pidempään kuin kuusi viikkoa!
Vaihtoterkuin
Veera, neljännen vuoden opeopiskelija