”Ensimmäinen kuva minusta Fennicumin portailla on otettu, kun olin neljän kuukauden ikäinen”

Tämän sarjan kirjoituksissa on jo kerrottu erilaisista reiteistä Jyväskylään opiskelemaan suomen kieltä. Minun reittini ei ole kaikkein tavanomaisin, vaikka askelmerkit olivat tarjolla jo varhaisessa vaiheessa.

Ensimmäinen kuva minusta Fennicumin portailla on otettu, kun olin neljän kuukauden ikäinen. Molemmat vanhempani opiskelivat Jyväskylän yliopistossa, äiti äidinkielenopettajaksi ja isä luokanopettajaksi. Lapsuuteni ajan Jyväskylään reissattiin säännöllisesti. Siellä tavattiin perhetuttuja, joita vanhempien opiskeluvuosilta oli jäänyt lähipiiriimme. Fennicumin portaat kuvattiin moniin lapsuudenkuviin, sillä oma ja siskoni kummitäti ovat myös valmistuneet sieltä.

Äiti jatkoi historian ja yhteiskuntatieteiden opintoja, kun olin alle kouluikäinen. Eskarilaisena tiesin, mikä on tentti. Olin nähnyt yliopiston päärakennuksen aulan, jossa yleisenä tenttipäivänä huudeltiin opiskelijoita, kun tenttiä aloitettiin. Lapsen näkökulmasta siinä oli jotain hohdokasta. Leikin kotona ruskeiden kirjekuorten avulla yleistä tenttipäivää.

Muistan tarkalleen hetken, jolloin päätin, että haluan itsekin opiskella Jyväskylän yliopistossa. Kotivideolla näkyy, miten lähden juoksemaan ylämäkeä ja huikkaan muille, että juoksen jo edeltä Fennicumiin. Olin yhdeksänvuotias. Päätös oli tehty, mutta en kertonut siitä moneen vuoteen kenellekään.

Valmis latu oli avattu kuljettavaksi. Voisi kuvitella, että päätyminen Jyväskylään opiskelemaan suomen kieltä olisi ollut helppoa ja yksinkertaista. Tavallaan se olikin, mutta se ei ole koko totuus. Kyseenalaistin koko suunnitelman vuosiksi, sillä se tuntui liian helpolta ratkaisulta. Minun oli selvitettävä itselleni – ja muille, että kyse on omasta valinnastani. Ei siitä, että edessä oli valmis polku kuljettavaksi.

Abisyksynä seisoin Fennicumin edessä paljettibaskeri päässä. Julkaisin kuvan Facebookissa ja linjasin siinä tavoitteeni – Fennicum ja uusi lakki. Heti kuvan julkaisun jälkeen hirvitti. Olisiko ollut parempi olla hiljaa tavoitteistaan? Mitä jos soveltuvuuskoe osoittaa, että minusta ei olekaan alalle? Siinä epäonnistuminen olisi ollut rankkaa.

Pääsin opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon äidinkielenopettajaksi syksyllä 2013. Kymmenen vuotta oli kulunut siitä, kun olin päättänyt, että myös minä haluan opiskella Jyväskylässä. Olo oli epätodellinen. Samaan aikaan paikassa oli paljon tuttua, mutta ihanalla tavalla täysin uutta. Jotain aivan omaa.

Kuluneet kolme vuotta ovat osoittaneet, että opiskelupaikka on minulle juuri oikea. Tänä lukuvuonna teen opettajan pedagogisia opintoja. Edessä on opintojen odotetuin ja paras vuosi.

Olen kasvanut opettajien ympäröimänä. Minusta tulee äidinkielenopettaja kaikesta huolimatta, ei sen vuoksi. Tiedän, mitä hankalaa ja ikävääkin ammattiin sisältyy. Kuvitelmat eivät ole liian ruusuisia, sillä työn arki on monella tavalla tuttua. Opettaminen on minun elämäni rakkaus, johon haluan sitoutua loppuelämäksi. Tositarkoituksella.

Riikka Rintala

P.S. Kaikkien lapsuusmuistojen jälkeen jotain omaakin on oltava. En halua asua Kortepohjassa enkä varsinkaan KOAS:n asunnossa Myllyjärvellä. Sen verran monta kertaa olen seisonut pikkulikkana näiden kerrostalojen pihalla ja kuunnellut tarinoita opiskeluvuosilta.

”Olen yllättynyt positiivisesti ja kaikki odotukseni ovat ylittyneet”

Olen aina rakastanut kirjoittamista, ja yläasteelta asti ajattelin, että haluaisin ehkä toimittajaksi. Kuitenkin koko lukion ajan olin epävarma siitä, mitä alaa hakisin lukemaan, koska pelkäsin, että kirjoittaminen kävisi pitkän päälle tylsäksi. Läheisten kysellessä minulta ammattihaaveistani vastasin aina, etten tiedä, vaikka tosi asiassa suomen kielen tai journalistiikan opinnot olivat kokoajan mielessäni. Otin silti selvää monista ammateista, jotta tietäisin varmasti, mitä haluan.

Abi-keväänä päätin paniikissa hakea lukemaan suomen kieltä epävarmana siitä, onko valinta varmasti oikea. Päätin kuitenkin, ettei suomen kielen opiskeleminen vie ainakaan taaksepäin, koska suuntautumisvaihtoetoja on niin monenlaisia. Hain aluksi vain Tampereen yliopistoon, mutta en kerennyt lukemaan pääsykokeisiin, joten valintakoe meni huonosti. Yhden välivuoden jälkeen hain uudestaan, sillä kertaa sekä Tampereelle että Jyväskylään.

Ennen opiskelujen alkua pelkäsin, että suomen kielen opiskelu olisi turhauttavien yksityiskohtien läpikäymistä. Kuitenkin olen yllättynyt positiivisesti, ja kaikki odotukset ovat ylittyneet. Mielestäni opiskeltavat asiat ovat olleet tosi mielenkiintoisia, ja asioita on opetettu innostavasti. Asiantuntijalinjalla positiivista on ollut se, että sivuaineita ja muita opintoja voi valita vapaasti oman mielenkiinnon mukaan. Erityisen innoissani olen ollut siitä, että suomen kieltä opiskellessa oppii sekä kielioppia, että tekstien tulkintaa ja kirjoittamista.

Selkeitä työhaaveita minulla ei vielä toistaiseksi ole, mutta olen innostunut monista asioista, kuten viestinnästä, kääntämisestä ja monista kielistä. Onneksi vaihtoehtoja on monia, ja voin opintojen edetessä pohtia, mikä itseäni kiinnostaa eniten. Toivon mukaan saan opiskeltua juuri itseäni innostavia aineita, ja voin tehdä työkseni sitä mistä tykkään.

Liisamaija Laitsaari

”Luin pääsykokeisiin sata lasissa!”

Olen 34-vuotias opiskelija täällä suomen kielen asiantuntijalinjalla. Ihan suoraan lukiosta ei minun polkuni kuljettanut minua tänne yliopiston penkeille, vaan aika paljon piti eri aloja kokeilla, ennen kuin oma juttu löytyi.

Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 2000, eli samana vuonna kuin Microsoft julkaisi Windows 2000 -käyttöjärjestelmänsä ja Tarja Halonen valittiin presidentiksi! Lukion jälkeen minusta tuntui siltä, että olen syntynyt graafikoksi ja pyyhälsin Kuopion Muotoiluakatemiaan opiskelemaan graafista viestintää. Aika pian tajusin, että graafikointi ei ole minun juttuni, mutta tein kuitenkin opinnot loppuun ja valmistuin Medianomiksi vuonna 2005.

Paiskin töitä jonkin aikaa, kunnes opiskeleminen alkoi uudelleen houkutella. Kävin pyörähtämässä muutamissa pääsykokeissa ja opin ottamaan rukkaset vastaan eri aineista, kerta toisensa jälkeen. Suomen kielen kokeissa en jostain syystä kertaakaan käynyt, mutta journalistiikka, taidekasvatus, taidehistoria ja psykologia tulivat tutuiksi.

Viimein kyllästyneenä rukkasiin halusin kokeilla jotain aivan erilaista. Opiskelin vartijan ammattitutkinnon Pohjois-Pohjanmaan aikuisopiston kautta. Tein töitä vartijana opiskelujen ohessa, ja minusta tuntui, että olen viimein oikealla alalla. Hyvää fiilistä kesti, kunnes vuonna 2011 minusta alkoi tuntua siltä, että en sittenkään löydä omaa juttuani turvallisuusalan hektisestä maailmasta. Muutama vuosi kului toimistorottana töitä paiskiessa. Mielessäni iti koko ajan haave opiskelemisesta ja siitä ”omasta jutusta”. Toimistotyöt alkoivat maistua puulle ja puoliksi vakavissani ja puoliksi epätoivoisena päätin kokeilla, miltä suomen kielen pääsykokeissa näyttää. Olin aina tuntenut vetoa kirjoittamiseen ja pilkunviilaamiseen, joten pääsykoekirja tuntui alusta asti tosi hyvälle jutulle.

Luin pääsykokeisiin sata lasissa! Tiesin, että taustapisteilläni ei juuri juhlita, joten hyvät pääsykoepisteet olivat ainut mahdollisuuteni. Kotimme näytti koko kevään siltä kuin joku mielipuoli olisi suunnitellut siellä salaliittoteoriaa. Kirjoitin kaikki pääsykoekirjan oudot sanat paperilappusille ja niiden selitykset toiselle lapulle. Sitten kiinnittelin nuo lukuisat lappuset pitkin taloa ja luin niitä ääneen aina ohi kävellessäni. Piiskasin pällini siihen kuntoon, että osasin selittää koko kirjan asiasanahakemiston ulkomuistista. Pääsykokeet menivät mukavasti ja nyt olen tässä! Unohdin ennen syksyä joka ikisen opettelemani sanan, mutta opiskelu tuntui alusta saakka todella hyvältä. Tunnen olevani viimeinkin siellä ihan oikealla alalla.

Elina Vepsäläinen

”Eniten haluaisin työskennellä kulttuurintuotannon parissa kirjailijana tai käsikirjoittajana”

Äidinkieli oli suosikkioppiaineeni yläasteelta lähtien. Olin siinä hyvä jo ala-asteella, mutta mielenkiinto heräsi vasta yläasteella innostavan opettajan myötä. Samainen opettaja kannusti myös kirjoittamisessa, josta tuli yläasteen aikana rakas tänäkin päivänä jatkuva harrastukseni. Yläasteen kielioppitunnit herättivät mielenkiinnon myös kielen rakenteeseen ja kiinnostus säilyi lukiossa. Lukion puoleen väliin asti en tiennyt, mitä haluaisin jatkossa opiskella. Minulla oli paljon erilaisia tiuhaan vaihtuvia ammattihaaveita.

Jossain vaiheessa koulussamme oli esittelijä Tampereen yliopistosta suomen kielen oppiaineesta. Kuvaus vaikutti kiinnostavalta ja mielessäni alkoi kyteä ajatus suomen kielen opiskelusta. Abivuoteen mennessä olin varmistunut siitä, että haluan opiskella suomea. Kiinnostus liittyi nimenomaan kielen rakenteeseen ja käyttöön eikä opettaminen herättänyt minussa tuolloin minkäänlaisia intohimoja. Vierastin jopa kyseistä alaa, joten minulle oli luontevaa hakea asiantuntijalinjalle. Halusin myös voida valita sivuaineeni täysin vapaasti.

Jyväskylään päädyin aika spontaanisti. Olen kotoisin Etelä-Suomesta ja halusin lähteä katsomaan muutakin osaa Suomesta. Helsinki on mielestäni liian suuri kaupunki enkä uskonut viihtyväni siellä, vaikka se olisi ollut kotikaupungistani katsoen lähin opiskelupaikka. Jyväskylästä minulla oli valmiiksi positiivinen kuva ja hetken mielijohteesta päätin hakea tänne. Olen tyytyväinen päätökseeni, sillä olen kotiutunut tänne loistavasti.

Minulla ei ollut yliopistoon tullessani mitään selkeitä urahaaveita. Jonkin verran ne ovat selkeytyneet matkan varrella ja ihan turvatakseni tulevaisuuteni taloudellisen tilanteen opiskelen luultavasti suomi toisena kielenä –opettajaksi, sillä alalla on hyvät työnäkymät.

Eniten haluaisin työskennellä kulttuurintuotannon parissa kirjailijana tai käsikirjoittajana, mutta en voi valitettavasti luottaa tienaavani elantoani kirjoittamalla. Aion kuitenkin ehdottomasti jatkaa kirjoitusharrastustani ja toivon jonain päivänä julkaisevani fiktiivisiä tekstejä. Minua kiinnostaa myös kielen tutkiminen, mutta saa nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Haluan pitää vaihtoehdot avoimina, mutta opiskella silti johonkin selkeään ammattiin.

Sivi Makkonen

”Kieliasiantuntijalinja oli selvä valinta, koska opettajuutta olin jo kokeillut”

Kun sinulle kerrotaan tarpeeksi monta kertaa samaa tarinaa, alat pian itsekin uskoa siihen. Minulle kerrottiin koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan, että isona menen opiskelemaan yliopistoon luokanopettajaksi. Kun tätä mantraa kuuli sekä perheen, ystävien että opettajien tahoilta lähes koko peruskoulu- ja lukiotaipaleensa ajan, sitä ei osannut enää kyseenalaistaa. Ajattelin lopulta itsekin haluavani luokanopettajaksi; olinhan kiinnostunut vähän kaikista asioista, mutta lopulta en mistään ylitse muiden. Olin myös tasaisen hyvä jokaisessa kouluaineessa, joskin kaikkein motivoitunein olin kielten oppitunneilla. Kielelliset konstruktiot yksinkertaisesti kiinnostivat derivaattoja enemmän.

Kun yliopistohaku alkoi abikeväänäni 2010, laitoin hakemuksen luokanopettajakoulutukseen asiaa sen kummempia miettimättä. Yllätin itseni listaamalla hakutoiveiden joukkoon myös suomen kielen aineenopettajakoulutuksen. Pääsin sisään molempiin koulutuksiin, joista valitsin lähipiirini odotusten mukaisesti luokanopettajakoulutuksen Oulun yliopistossa – olihan opinto-ohjaajanikin suositellut tätä sopivimpana vaihtoehtona.

Huomasin kuitenkin pian, ettei alakoulun opettajuus ole minua varten. Ensimmäiset opiskeluvuodet tein todellista identiteettityötä yrittäen sopeutua opettajan rooliin siinä kuitenkaan onnistumatta. Aloin punnita eri vaihtoehtoja, ja pian huomasin hakevani suomen kielen sivuaineoikeutta. Suomen kieli tuntui heti omalta. Rakastin syntaksiin, morfologiaan, kielen variaatioon, semantiikkaan ja kielenhuoltoon liittyviä kursseja ihan nyt vain näin muutaman mainitakseni. Mieleeni alkoi kyteä ajatus pääaineen vaihtamisesta. Luterilaiseen työetiikkaan tottuneena en kuitenkaan halunnut lopettaa sitä, jonka olin kerran aloittanut. Suoritin opettajaopintoni loppuun kiitettävin arvosanoin, vaikka samanaikaisesti tiesin hakeutuvani opintojeni jälkeen toiseen pääaineeseen.

Pääsin opiskelemaan suomea Jyväskylän yliopistoon heti samana vuonna, kun valmistuin kasvatustieteen maisteriksi. Kieliasiantuntijalinja oli selvä valinta, koska opettajuutta olin jo kokeillut. Opinnot ovat vastanneet pitkälti sitä, mitä odotin. Varmasti sillä on vaikutusta, että opiskelin jo aiemmin suomen kielen aineopinnot, joten minulle oli kerinnyt piirtyä melko tarkkarajainen kuva suomen kielen opiskelusta. Yrityksen ja erehdyksen kautta tunnen vihdoin olevani oikealla alalla. Tulevaisuudessa toivon työskenteleväni kielen ja viestinnän parissa.

Sara Juntunen