Väärältä uralta sille oikealle
Hain Jyväskylän yliopistoon vuonna 2005 silloiselle suomen kielen laitokselle opiskelemaan, kun olin 18-vuotias idealisti. Ihannoin kieltä, kulttuuria ja kasvatusta – ajattelin olevani pesunkestävä humanisti, joka vieroksui luonnontieteitä, taloutta ja muita vaikean kuuloisia asioita. Pääsin sisään tutkintokoulutukseen, suoritin ”opettajaputkessa” tarvittavat opinnot ja valmistuin maisteriksi aika lailla viidessä vuodessa.
Astelin siis työelämään lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi jo 23-vuotiaana. Alkuhuuma oli ihanaa, mutta parin työvuoden jälkeen alkoi arki. Minulla oli ollut melko ruusuinen kuva opettajan työstä, koska olin rakastanut aina koulunkäyntiä sekä tietysti suomen kieltä ja kirjallisuutta. Kuten arvata saattaa, tietenkään kaikki opiskelijat eivät jakaneet näitä intohimojani.
Havahduin vähitellen siihen, että substanssin opettamisen ohella aikaa meni rutkasti kasvatustyöhön ja hallinnollisiin tehtäviin, eikä vakipaikkaakaan ollut näköpiirissä. Lisäksi jatkuva esilläolo ja runsas sosiaalinen kanssakäyminen työpäivien aikana alkoivat kuormittaa – ehkä en ollutkaan niin ulospäinsuuntautunut kuin olin ajatellut.
Hyväksi opettajaksi vaikka väkisin
Vasta jälkikäteen olen uskaltanut myöntää, että häpesin tuolloin huonoa päätöstäni alanvalinnan suhteen – tai oikeastaan omaa sopivuuttani alalle. Moitin itseäni, etten ottanut aikanaan paremmin vaihtoehdoista selvää. Ajattelin, etten ollut riittävän ammattitaitoinen ja pätevä opettajaksi, sillä töissä tuntui, että olin aina osaamiseni ja jaksamiseni ylärajalla. Silti kuvittelin, että voisin varmasti tulla hyväksi opettajaksi, koska mikään muu ei ollut niin lähellä sydäntäni kuin suomen kieli.
Sinnittelin opettajan tehtävissä seitsemän vuotta käyden välillä uupumuksen rajoilla. Yritin päästä eteenpäin ja kehittyä johonkin mystiseen opettajaideaaliin, ja usein kurssipalautteet olivatkin kiittäviä, mutta niiden henkilökohtainen hinta oli kova.
Jossain vaiheessa aloin antaa opettajaunelmastani periksi. Hain erilaisia viestintään kytkeytyviä töitä, mutta kaikkia avoimia työpaikkoja yhdisti se, että minulla olisi täytynyt olla ymmärrystä liiketoiminnasta. Vajosin ensin takaisin harmittelemaan valintojani, kunnes ymmärsin, että työvuosia olisi edessä vielä nelisenkymmentä.
Ryhdistäydyin pohtimaan, mitä haluan työuraltani. Voisin olla hyvä opettaja, sen kertoivat opiskelijoiden palautteetkin, mutta olin auttamatta se kuution muotoinen palikka, jota yritettiin laittaa pallon aukosta laatikkoon. Mitä muuta voisin tehdä?
Ei väärä pääaine vaan oikea sivuaine
Viimeisessä opettajantyössäni tein myös opinto-ohjausta, joten kävimme opiskelijoiden kanssa tutustumassa ammattikorkeakouluun. Satuin kuulemaan liiketalouden monimuoto-opinnoista, mikä jäi häilymään takaraivooni. Lähtökohtaisesti ajatus kirjanpidon, juridiikan, yrittäjyyden, johtamisen ja markkinoinnin opinnoista kuulosti aika vastenmieliseltä.
Lisäkouluttautuminen tuntui kuitenkin ainoalta ratkaisulta, joten pari päivää ennen yhteishaun sulkeutumista päätin hakea taas opiskelemaan. Sain opiskelupaikan, ja vaalimani ennakkoluulot haihtuivat nopeasti, kun liiketalouden opinnoissa kokonaisuus tuntui loksahtavan kohdalleen. Erityisesti markkinointiviestinnän ja viestinnän johtamisen teemat tuntuivat sydämessä yhtä lämpöisiltä kuin suomen kielen opinnot aikanaan. Oivalsin, että tässä olisi ollut sivuaine, joka olisi kannattanut poimia jo yliopisto-opintojeni oheen.
Nyt olen tehnyt erittäin mielekästä ja mielenkiintoista työtä markkinointiviestinnän saralla kokoaikaisesti jo yli kolme vuotta. Suomen kielen ja liiketalouden yhdistäminen on tarjonnut upean mahdollisuuden päästä jälleen itse tuottamaan tekstejä ja muuta viestintää, kuten kuvia, videoita ja sosiaalisen median sisältöjä. Teen uutisia, tiedotteita, kuvioita, juontoja, videokäsikirjoituksia, monenlaista.
Opettajataustastakin on hyötyä nykyisessä työssäni. Kun jotain asiaa täytyy esitellä, kouluttaa tai ohjeistaa, opettajan taidoilla ja rutiineilla se on helppoa. Pedagoginen osaaminen on myös johtamisosaamista.
Tunne itsesi, fennisti
Seilasin oman odysseiani melko pitkän kaavan kautta. Tutkintotavoitteinen opiskelu kokopäivätyön ohessa on suhteellisen raskas laji – mutta niin on itselleen sopimattomalla alalla pyristelykin. Uraansa kannattaakin tuumata hiukan aikaisemmin kuin minä tein.
Onneksi nykyisin ristiinopiskelun mahdollisuudet tukevat opintojen poimimista eri oppilaitoksista jo tutkintokoulutuksen aikana. Monipuolinen koulutus on muutenkin nykyisen työelämän valttikortti, sillä monilla aloilla tarvitaan generalisteja. Toisaalta myös osaamisen kehittäminen työuran rinnalla kuuluu asiaan: ”ikuisille opiskelijoille” naureskelun sijaan jatkuva oppiminen on päivän sanapari.
Vaikka oma polkuni on mutkitellut ja välillä nousut ovat olleet jyrkkiä, oman intohimon seuraaminen, kuten minulla kielen ja kirjallisuuden, on harvoin tyystin väärä ratkaisu. Harrastuksesta ei ole aina järkevää tehdä ammattia, mutta omassa tapauksessani hyvä kielitaju ja matala kynnys tuottaa tekstiä vain keventävät nykyistä työtäni.
En osannut aikanaan yliopistossa opiskellessani ajatella, mitä tarkalleen ottaen halusin suomen kielen opiskelulta. Ottamalla sen ratkaisevan poikkitieteellisen askeleen, vastoin juuri täysi-ikäistyneen itseni linjanvetoja, löysinkin suomen kielen ja liiketalouden yhdistämisestä jotain omaa, mitä en ollut osannut edes etsiä.
Kuka?
Heli Joutsen, opettajalinjan alumni. Työskentelee nykyisin markkinointiviestinnän parissa.
