Kiivaillen kohti unelmaduunia

Olen 42-vuotias lukion äidinkielenopettaja. Opiskelin Jyväskylän yliopistossa vuosina 1997 – 2002. Olen opettanut yli 15 vuotta äidinkieltä Nurmijärvellä, ensin kuusi vuotta yläkoulussa ja reilut kymmenen jo lukiossakin. 

Näitä KOLMEA asiaa kaipaan opiskeluajoilta eniten:  

VAPAUS

Loputtomat tunnit kirjaston kahvilassa. Loputtomat yöt Raatiksella, Freetimessä ja Elohuvin yläkerran tahmealla lattialla. Sivuaineita sai haalia aika vapaasti opiskeluaikoinani. Käytin tilaisuuden hyväkseni ja opiskelin suomen, kirjallisuuden ja pedagogisten lisäksi myös journalistiikkaa, draamakasvatusta, puheviestintää ja erkkaa.

KIIVAILU

Kaikella oli paljon väliä. Kiivailtiin laitosneuvostossa sukukielten määrästä tutkintovaatimuksissa. Kiivailtiin pedagogisiin opintoihin hakemisesta. Kiivailtiin Fennicumin nimen vaihtamisesta Kilistiikaksi teettämällä t-paidat, joissa luki selässä isolla SEKAANNUSTA JA MIELIPAHAA ja rinnassa PRO FENNICUM.

SANE JA OSMA

Mökkisemmat, Euroviisut, fuksiaiset, itsenäisyyspäiväjuhlat, Sohwin kabinetin kokoukset, Kirin sauna, vappulehti Happykieli. Raahattiin pyörällä seminaarikahvituspannuja Mattilanniemeen. Matkustettiin kaksi kertaa vuodessa junan kyydillä johonkin Suomeen tapaamaan muita suomen kielen opiskelijoita. Rekisteröitiin valtakunnallinen suomen kielen opiskelijoiden kattojärjestö OSMA, kun olin sen pj.  Ystäviä, kavereita, tuttuja jakamassa samaa intohimoista suhdetta kieleen. 

Näitä KOLMEA asiaa kadun eniten: 

KIIRE

Kirin maaliin viidessä vuodessa ja löysin itseni opettamasta itseäni neljä vuotta nuorempia urheilulukiolaisia. Ei hyvä, ei ollenkaan hyvä homma. Onneksi otin aikalisän ja lähdin ulkomaanlehtoriharjoitteluun Budapestiin valmistumisen jälkeen. Se oli parasta ja siisteintä ja tärkeintä ikinä!

DIAGRONINEN KIELIOPPI 1+

Luulin opiskelijana itse tietäväni, mistä on hyötyä äidinkielenopettajan työssä ja mistä ei. Olin väärässä. Olisi vain kannattanut sinnikkäästi opiskella kaikkea eikä olla ylimielinen ja luulla tietävänsä. 

JYVÄSKYLÄN JÄTTÄMINEN

Ajattelin, että en saa vakituista paikkaa Jyväskylästä, joten lähdin etelän kierrokselle. Ja sille tielle jäin. Tuli rakkaus ja lapset ja asuntovelka ja mitä näitä nyt on. Välillä kaipaan Jyväskylään niin että sattuu. Mitä jos olisin vain uskaltanut jäädä tekemään lyhyempiä pätkiä Jyväskylän seudulle ja luottanut siihen, että vakituista tulee vielä?

Nämä KOLME ominaisuutta ovat minulle tärkeimmät lukion äidinkielenopettajana:

INNOSTUMINEN

Opiskelijoideni mukaan suurin osa mun sanomisista tunneilla alkaa: “Tää on aivan superkiinnostava juttu.” Uskon, että innostuminen voi tarttua myös opiskelijoihin. 

UTELIAISUUS UUTTA KOHTAAN

Äidinkielenopettajan pitää hallita aivan valtava määrä erilaisia sisältöjä kielestä, mediasta, puheviestinnästä, kirjallisuudesta ja muusta fiktiosta. Uutta tulee koko ajan. Ei pääse leipiintymään, eipä todellakaan. 

TARKKA SILMÄ 

Opettaja on aina myös kasvattaja ja rinnalla kulkija. Opettajalla on oltava hienovarainen ja tarkka silmä. Milloin pitää puuttua opiskelijan vointiin? Mitä luokassa tapahtuu? Minkälaisia ovat ryhmädynamiikan koukerot? Menikö jakeluun? 

Nämä KOLME ovat raskainta lukion äikänopen työssä:

JATKUVA MUUTOS

Teemme jälleen uutta opsia, vaikka edellistä on tuskin saatu kerran vedettyä läpi. Korkeakoulut sanelevat uusia pääsyvaatimuksia. Maksuton toinen aste tulee ehkä jo syksyllä. Välillä uuvuttaa. 

AINA VOISI TEHDÄ ENEMMÄN

Koskaan ei ole tehnyt ihan kaikkea. Vielä voisi vähän hio tunteja. Vähän lisää uutta matskua. Enemmän palautetta opiskelijoille. Parempia tunteja. Useammin koulutuksiin. Huikeampia juhlia. Huomiota yksittäisille opiskelijoille. 

LUOPUMINEN

Kevätjuhlassa iskee pohjaton haikeus: sinne ne taas meni, valkolakit päässä keikkuen. Itse palaa syksyisin pisteeseen nolla pyörittämään samaa sorvia. Kolme vuotta puserretaan yhdessä ja sitten vaan heipat. Silti en vaihtais mihinkään. Ihan paras duuni! 

Sinulle, nykyinen sanelainen ja suomen kielen opiskelija, haluaisin sanoa vain, että älä kiirehdi, tällä puolella ehtii kyllä olla. Älä yritä tulla tulla tietynlaiseksi opettajan kuvaksi, vaan tule juuri omanlaiseksesi. Äläkä pelkää, sillä työ opettaa tekijäänsä. Tässä hommassa ei voi eikä tarvitsekaan olla kaikkitietävä.

Kuka?

Anna Lehtonen, lukion äidinkielenopettaja.