” Tunnen olevani huipulla, tykkään ja innostun siitä, mitä opiskelen ja teen”

Olin vielä teini ja asuin kotikaupungissani Csíkszeredassa tutustuessani suomalaiseen metallimusiikkiin. Silloiset kaksi suomalaista lempparibändiä, Ensiferum ja Korpiklaani, johdattivat minut laulujensa aiheiden takia lukemaan Kalevalan ensimmäisen kerran äidinkielelläni unkariksi sekä netistä yritin lukea osia suomeksi. 😀  Rakastuin siihen heti ja minusta tuntui siltä, että minun on pakko tutustua tähän maagiseen maailmaan ja luontoon, ihanaan pieneen kansaan ja mielettömän kauniiseen (suku)kieleen. Halusin myös ymmärtää, mistä yhtyeiden suomenkieliset laulut kertovat. 🙂

Niin ja talvet, tietenkin nämä Suomen pitkät, pimeät, kylmät, lumiset talvet kunnon pakkasineen : niilläkin on ollut suuri osuus siinä, minkä takia haaveilin päivät pitkät Suomesta ja päätin, että kyllä minä joku  päivä vielä tänne muutan. En tiennyt miten tai milloin, mutta mä tiesin tekeväni sen.

Olin miettinyt, että ensimmäinen askel olisi varmaan oppia edes jonkin verran tätä kieltä. Niinpä päätin, että lukion jälkeen menen ainoaan yliopistoon, jossa opetetaan suomen kieltä koko Romaniassa: Kolozsvárin Babeș-Bolyai yliopistoon. Rahaongelmien takia jätin kuitenkin yhden vuoden väliin, jolloin tein töitä myyjänä, asiakaspalvelijana ja toimistotyöntekijänä kotikaupungissani.

Meni siis vuosi ja yliopistoon pääsin heti ensimmäisellä yrityksellä ja vielä ilmaiseen (eli valtion tukemaan) paikkaan, Humanistiseen tiedekuntaan.  Otin pääaineeksini Englannin kieltä ja kirjallisuutta, ja sivuaineiksini Suomen kieltä ja kirjallisuutta sekä Norjan kieltä. Opiskelut sujuivat hyvin, rakastuin suomen kieleen ja kirjallisuuteen yhä enemmän ja innostukseni senkun kasvoi päivästä toiseen – kiitos kuuluu tietenkin myös suomen kielen opettajilleni, suomalaisille lehtoreilleni sekä suomalaisille harjoittelijoille. 🙂

Ensimmäisen kerran Suomessa kävin CIMOn (nykyisen Opetushallituksen) järjestämällä Suomen kielen ja kulttuurin II B kesäkurssilla Vaasan yliopistolla heinäkuussa 2013. Suomen ja minun suhteeni oli rakkaus ensimmäisellä silmäyksellä. <3  Kesäkurssi kesti kolme viikkoa ja se oli liioittelematta elämäni parasta aikaa.  Silloin mä tiesin, että mä kuulun tänne. Suomi tuntui heti oikealta kodilta: turvalliselta, mahtavalta, vapaalta, äärettömän upealta ja sellaiselta paikalta, jossa voin rauhassa olla oma itseni, ilman kovien kriittikkien saamista esimerkiksi ulkonäöstäni.

Kun piti lähteä kotiin (ja tietenkin piti, kandidaattitutkielma ja viimeinen vuosi odottivat!), luulin maailmani murtuvan. Kotona itkin joka ikinen päivä vanhemmilleni, että haluan takaisin Suomeen. Kannoin Suomen ainutlaatuista tuoksua mukanani muistissani ja en malttanut odottaa, että pääsisin takaisin tänne. Kolmessa viikossa myös suomen kielen taitoni ovat vahvistuneet huomattavasti: uskalsin ja onnistuin puhumaan kursseilla jo melko sujuvasti. Noh, meni se viimeinenkin vuosi ja byrokrattisten taistelujen (sekä kyynelmerten ) hinnoin tuli suomenkielinen kanditutkielmakin valmiiksi, jonka otsikko tuntuu vieraalta vielä tänäkin päivänä:Identiteetin ilmaisujen tarkistaminen ja minä -kuvia Pirkko Saision teoksissa.  Hahah. 😀 😀

8. elokuuta 2014 = Elämäni suurin unelma toteutui: muutin Suomeen. Viisi euroa nahkarotsin vasemmassa taskussa sekä koko elämä paketoituna yhteen reppuun ja yhteen rinkkaan. Näin se alkoi, uusi elämäni täällä. 🙂 Olin kolme viikkoa CIMOn Suomalaisen nykykirjallisuuden kesäkurssilla Jyväskylän yliopistolla, jonka jälkeen muutin au pariksi Järvenpäähän joulukuuhun saakka. Sen jälkeen muutin au pariksi Jyväskylään joulukuuhun 2015 saakka.

Koska heinäkuussa 2015 kävin CIMOn Suomen kielen ja kulttuurin IV kesäkurssia Tampereen yliopistolla ja rakastuin yliopistoon ja kaupunkiin, olisin vuonna 2016 halunnut hakea sinne opiskelemaan joko Suomen kielen tai Suomalaisen kirjallisuuden maisteriohjelmaa. Sain kuitenkin tietää, että minun olisi pitänyt suorittaa myös kandidaattivaiheen vielä kerran ja siihen minulla ei enää olisi ollut kärsivällisyyttä. Enkä totta sanoen siinä nähnyt mitään järkeä, sillä minullahan oli jo yksi kanditutkinto. Halusin suoraan eteenpäin ja maisteriohjelmaa opiskelemaan.

Ongelmana oli kuitenkin se, että vaikka valmistuin Kolozsvárin BBYn Humanistisesta kesäkuussa 2015, kanditutkintoni todistus ei valmistunut, kuin vasta kesäkuussa 2016. Henkilökunta sieltä ei suostunut luovuttamaan sen kenenkään muulle kuin minulle henkilökohtaisesti.  Sinä vuonna kävin kotona jo toukokuussa eikä minulla töiden takia ollut enää aikaa matkustaa yhden paperin takia kotiin jälleen kerran.

Näin siis kahden vuoden tauon sijaan tauko opiskeluista venyikin kolmeksi vuodeksi, jonka aikana toimin mm.  au parina kahdessa suomalaisessa perheessä, puhelinmyyjänä, siivoojana, tiskaajana, toimistotyöntekijänä, asiakaspalvelijana sekä henkilökohtaisena avustajana. Lopulta ja onneksi minut hyväksyttiin kesäkuussa 2017 Jyväskylän yliopistoon ja Suomen kielen ja kulttuurin maisteriohjelmaan, johon hain maaliskuussa.

En enää muista, mistä sain alun perin tietää, että juuri täällä minun nenäni edessä on suora ja pelkkä maisteriohjelma ulkomaalaisille, jossa opetuksen kieli on kuitenkin suomi, sekä suurin osa opetettavista aineista ovat samoja, kuin suomalaisillakin opiskelijoilla. Tämä oli minulle tärkein kriteeri maisteriohjelmia selaillessani: en olisi halunnut suorittaa maisterini englanniksi, sillä sitä kieltä opiskelin 17 vuotta, olen enkun kandi ja haluan hioa nimenomaan suomen kielen taitojani. Halusin suomenkielisen maisteriohjelman myöskin sen takia, koska uskon siihen, että tulevan työelämän kannalta siitä on myös hyötyä: luulisin, että se tulee painamaan tulevien esimiesten silmissä ja se tullaan arvostamaan.

Enkä pettynyt: tämä maisteriohjelma on ikään kuin minua varten suunniteltu ja tehty!  Tämän ensimmäisen lukukauden aikana olen oppinut ja tehnyt niin paljon ja niin monipuolisesti, kuten aiemmin en ikinä, missään, edes vuosien aikana. Niin opiskeluissa kuin myös harrastusten ja erilaisten tapahtumien kautta. Tunnen olevani huipulla, tykkään ja innostun siitä, mitä opiskelen ja teen, ja tietenkin sanelainen yhteisö on mahtavin porukka, keihin olen tutustunut.

Heti ekasta on tuntunut siltä, että minut on todella avoimin mielin otettu vastaan ja tunsin itseni tervetulleeksi tähän Sane-perheeseen. 🙂 Ensimmäinen lukukausikin on suoritettu niin hyvin arvosanoin, että en olisi voinut edes unelmoida tällaisista. Olen alkanut arvostamaan itseäni vähän enemmän sekä myös tuntemaan ylpeyttä suorituksistani, jotka esimerkiksi suomea äidinkielenään puhuville saattavat tuntua pieniltä, mutta minulle ne ovat kilometripylväitä.

Olen huomannut, että  joudun tietenkin tekemään tuplasti, ellei jopa kolmekin kertaa enemmän, töitä joidenkin kurssien kohdalla, kuin esimerkiksi suomalaiset opiskelijat. Tämä johtuu siitä, että vaikka koen olevani sujuva suomen kielen puhuja (virheitä tietenkin sattuu edelleen), silti on vielä käsitteitä ja sanoja, joita en ymmärrä ja sitten pitää katsoa sanakirjasta, tai tekstiä kirjoittaessa pitää varmistaa jokaista pientäkin kielioppi juttua, että meneekö se todella näin. 😀

Myös se, että Romanian ja Suomen eroavien opetusjärjestelmien takia (Romanian on paljon Suomea puutteellisempi ja epäolennaisiin keskittyneempi) minulta puuttuu tosi monesti sellainen pohja joidenkin vaikkapa kieliteorioiden yms. asioiden tapauksissa, joka muilla jo on, on välillä aiheuttanut hankaluuksia ja pettymyksiä. Helppoa ei siis tämäkään ole, mutta teen aina parhaani antaen itsestäni satakymmentä prosenttia, koska koen vihdoinkin monen vuoden harhailun jälkeen olevani oikeassa paikassa tekemässä ja opiskelemassa juuri sitä, mitä rakastan ja missä olen hyvä. 🙂

Tällä hetkellä Suomen kielen ja kulttuurin maisteriohjelman lisäksi olen myös suorittamassa Viestinnän ja median perusopintoja, sekä opiskelemassa viron kieltä. Syy tähän on se, että tulevaisuudessa tähtään sellaiselle alalle, jossa voisin hyödyntää niin suomen kuin muidenkin osaamieni kielten taitojani – esimerkiksi äidinkielen unkarin ja vaikkapa englannin, mutta en sulje pois romaniaa taikka norjaakaan (enkä viroakaan täysin :D). Tällainen ala voisi olla esimerkiksi HR. Viestinnän ja median taidot ovat myös suosittuja nykyään ja monessa työpaikkailmoituksessa ne on joko välttämättömiä tai ne katsotaan eduksi. Toki minusta ne vaikuttavatkin mielenkiintoisilta, muuten en olisi lähtenyt opiskelemaan niitä. 🙂

Toisaalta ei ole täysin mahdoton ajatus tutkijan taikka tulkin ja (suomalaisen nyky)kirjallisuuden kääntäjän urakaan. Päässäni on siis aika selvät polut, joita pitkin haluan kulkea unelmatöitäni kohti, sekä selvät suunnitelmat, miten minun tulisi edetä opinnoissani, jotta niistä tulisi joku päivä totta. Tällä hetkellä en kuitenkaan uuvuta itseäni stressaamalla tulevasta vaan teen kaikkeni opiskeluissani nyt ja uskon siihen, että kova työ tulee kantamaan hedelmää. 🙂