”Opinnoillani on selkeä päämäärä”

Keväällä 2013 minulla ei tuoreena ylioppilaana todellakaan ollut selvää käsitystä siitä, mitä alaa haluaisin lähteä opiskelemaan. Haaveilin kansainvälisestä urasta sekä Joensuusta pois pääsemisestä. Päädyin Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan valtio-oppia, ja totesin tuskallisen pian olevani aivan väärässä paikassa.

Marraskuun tienoilla postiluukustani ilmestyi muutama Keskisuomalainen täysin oudolla nimellä. Eräässä numerossa oli juttu maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksesta, ja minussa heräsi sen luettuani vahva halu auttaa tänne tulevia ihmisiä sopeutumaan yhteiskuntaamme. Ajattelin, että yhteiskuntatieteellisen opinnot sulautuisivat siihen oikein mukavasti. Alalla pääsisin lisäksi alun perinkin tavoittelemaani kansainväliseen työympäristöön.

Keväällä hain opiskelemaan suomen kieltä, mutta kehittelin mielessäni jatkuvasti varasuunnitelmia, sillä minulle oli kerrottu, että sisään on todella vaikea päästä. Onneksi niitä ei koskaan tarvinnut toteuttaa, vaan syksyllä 2014 aloitin innosta puhkuen polkuni kohti äidinkielen ja suomen kielen opettajuutta. Päivääkään en ole loikkaamistani katunut ‒ enemmän ehkä sitä, että vanhempieni opettajuuden vuoksi pidin ammattia aikaisemmin ehdottomana einä.

Opintojen edetessä on toki tullut vastaan kursseja, joilla kiinnostus on ollut vähäisempää (krhmtaip220krhm), mutta ne eivät kuitenkaan ole laskeneet yleistä motivaatiotani, sillä opinnoillani on selkeä päämäärä. Valtio-opissa minusta tuntui, ettei tähtäimessä ole muuta kuin valmistuminen itsessään. Nyt tiedän, miksi valmistun. Ainakin suurin piirtein. Alun perin olin vahvasti suuntautumassa vain S2-alaan, mutta vähitellen myös perinteisempi äidinkielen opettajuus on alkanut tuntua varteenotettavalta vaihtoehdolta. Miksi tyytyisin yhteen osa-alueeseen, kun on tarjolla niin monta mielenkiintoista tehtävää?

On erittäin inspiroivaa, että pääsemme jo opintojen aikana tutustumaan opetuksen kenttään monipuolisesti. Olen päässyt seuraamaan vaihtareiden suomen kielen kurssia ja käynyt opettamassa vastaanottokeskuksessa. Tällä hetkellä meneillään on Norssin ”pikkuharkka” ja pian pääsemme myös ammattikoululle seuraamaan opetusta. Vaikka aikataulut saavat säännöllisesti pään sekaisin ja stressi uhkaa viedä ne vähäisetkin yöunet, on tämä kaikki loppujen lopuksi sen arvoista, vaikka välillä ei jaksa muuta kuin valittaa. Tällä hetkellä olen ainakin ihan fiiliksissä siitä, mitä kaikkea pääsenkään vielä tekemään tulevaisuudessa!

Sanni Törmänen