Alumnit

Väärältä uralta sille oikealle

Hain Jyväskylän yliopistoon vuonna 2005 silloiselle suomen kielen laitokselle opiskelemaan, kun olin 18-vuotias idealisti. Ihannoin kieltä, kulttuuria ja kasvatusta – ajattelin olevani pesunkestävä humanisti, joka vieroksui luonnontieteitä, taloutta ja muita vaikean kuuloisia asioita. Pääsin sisään tutkintokoulutukseen, suoritin ”opettajaputkessa” tarvittavat opinnot ja valmistuin maisteriksi aika lailla viidessä vuodessa. 

Astelin siis työelämään lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi jo 23-vuotiaana. Alkuhuuma oli ihanaa, mutta parin työvuoden jälkeen alkoi arki. Minulla oli ollut melko ruusuinen kuva opettajan työstä, koska olin rakastanut aina koulunkäyntiä sekä tietysti suomen kieltä ja kirjallisuutta. Kuten arvata saattaa, tietenkään kaikki opiskelijat eivät jakaneet näitä intohimojani. 

Havahduin vähitellen siihen, että substanssin opettamisen ohella aikaa meni rutkasti kasvatustyöhön ja hallinnollisiin tehtäviin, eikä vakipaikkaakaan ollut näköpiirissä. Lisäksi jatkuva esilläolo ja runsas sosiaalinen kanssakäyminen työpäivien aikana alkoivat kuormittaa – ehkä en ollutkaan niin ulospäinsuuntautunut kuin olin ajatellut.

Hyväksi opettajaksi vaikka väkisin

Vasta jälkikäteen olen uskaltanut myöntää, että häpesin tuolloin huonoa päätöstäni alanvalinnan suhteen – tai oikeastaan omaa sopivuuttani alalle. Moitin itseäni, etten ottanut aikanaan paremmin vaihtoehdoista selvää. Ajattelin, etten ollut riittävän ammattitaitoinen ja pätevä opettajaksi, sillä töissä tuntui, että olin aina osaamiseni ja jaksamiseni ylärajalla. Silti kuvittelin, että voisin varmasti tulla hyväksi opettajaksi, koska mikään muu ei ollut niin lähellä sydäntäni kuin suomen kieli. 

Sinnittelin opettajan tehtävissä seitsemän vuotta käyden välillä uupumuksen rajoilla. Yritin päästä eteenpäin ja kehittyä johonkin mystiseen opettajaideaaliin, ja usein kurssipalautteet olivatkin kiittäviä, mutta niiden henkilökohtainen hinta oli kova.

Jossain vaiheessa aloin antaa opettajaunelmastani periksi. Hain erilaisia viestintään kytkeytyviä töitä, mutta kaikkia avoimia työpaikkoja yhdisti se, että minulla olisi täytynyt olla ymmärrystä liiketoiminnasta. Vajosin ensin takaisin harmittelemaan valintojani, kunnes ymmärsin, että työvuosia olisi edessä vielä nelisenkymmentä. 

Ryhdistäydyin pohtimaan, mitä haluan työuraltani. Voisin olla hyvä opettaja, sen kertoivat opiskelijoiden palautteetkin, mutta olin auttamatta se kuution muotoinen palikka, jota yritettiin laittaa pallon aukosta laatikkoon. Mitä muuta voisin tehdä? 

Ei väärä pääaine vaan oikea sivuaine

Viimeisessä opettajantyössäni tein myös opinto-ohjausta, joten kävimme opiskelijoiden kanssa tutustumassa ammattikorkeakouluun. Satuin kuulemaan liiketalouden monimuoto-opinnoista, mikä jäi häilymään takaraivooni. Lähtökohtaisesti ajatus kirjanpidon, juridiikan, yrittäjyyden, johtamisen ja markkinoinnin opinnoista kuulosti aika vastenmieliseltä. 

Lisäkouluttautuminen tuntui kuitenkin ainoalta ratkaisulta, joten pari päivää ennen yhteishaun sulkeutumista päätin hakea taas opiskelemaan. Sain opiskelupaikan, ja vaalimani ennakkoluulot haihtuivat nopeasti, kun liiketalouden opinnoissa kokonaisuus tuntui loksahtavan kohdalleen. Erityisesti markkinointiviestinnän ja viestinnän johtamisen teemat tuntuivat sydämessä yhtä lämpöisiltä kuin suomen kielen opinnot aikanaan. Oivalsin, että tässä olisi ollut sivuaine, joka olisi kannattanut poimia jo yliopisto-opintojeni oheen. 

Nyt olen tehnyt erittäin mielekästä ja mielenkiintoista työtä markkinointiviestinnän saralla kokoaikaisesti jo yli kolme vuotta. Suomen kielen ja liiketalouden yhdistäminen on tarjonnut upean mahdollisuuden päästä jälleen itse tuottamaan tekstejä ja muuta viestintää, kuten kuvia, videoita ja sosiaalisen median sisältöjä.  Teen uutisia, tiedotteita, kuvioita, juontoja, videokäsikirjoituksia, monenlaista. 

Opettajataustastakin on hyötyä nykyisessä työssäni. Kun jotain asiaa täytyy esitellä, kouluttaa tai ohjeistaa, opettajan taidoilla ja rutiineilla se on helppoa. Pedagoginen osaaminen on myös johtamisosaamista.

Tunne itsesi, fennisti

Seilasin oman odysseiani melko pitkän kaavan kautta. Tutkintotavoitteinen opiskelu kokopäivätyön ohessa on suhteellisen raskas laji – mutta niin on itselleen sopimattomalla alalla pyristelykin. Uraansa kannattaakin tuumata hiukan aikaisemmin kuin minä tein.

Onneksi nykyisin ristiinopiskelun mahdollisuudet tukevat opintojen poimimista eri oppilaitoksista jo tutkintokoulutuksen aikana. Monipuolinen koulutus on muutenkin nykyisen työelämän valttikortti, sillä monilla aloilla tarvitaan generalisteja. Toisaalta myös osaamisen kehittäminen työuran rinnalla kuuluu asiaan: ”ikuisille opiskelijoille” naureskelun sijaan jatkuva oppiminen on päivän sanapari.

Vaikka oma polkuni on mutkitellut ja välillä nousut ovat olleet jyrkkiä, oman intohimon seuraaminen, kuten minulla kielen ja kirjallisuuden, on harvoin tyystin väärä ratkaisu. Harrastuksesta ei ole aina järkevää tehdä ammattia, mutta omassa tapauksessani hyvä kielitaju ja matala kynnys tuottaa tekstiä vain keventävät nykyistä työtäni. 

En osannut aikanaan yliopistossa opiskellessani ajatella, mitä tarkalleen ottaen halusin suomen kielen opiskelulta. Ottamalla sen ratkaisevan poikkitieteellisen askeleen, vastoin juuri täysi-ikäistyneen itseni linjanvetoja, löysinkin suomen kielen ja liiketalouden yhdistämisestä jotain omaa, mitä en ollut osannut edes etsiä.

Kuka?

Heli Joutsen, opettajalinjan alumni. Työskentelee nykyisin markkinointiviestinnän parissa.

Kiivaillen kohti unelmaduunia

Olen 42-vuotias lukion äidinkielenopettaja. Opiskelin Jyväskylän yliopistossa vuosina 1997 – 2002. Olen opettanut yli 15 vuotta äidinkieltä Nurmijärvellä, ensin kuusi vuotta yläkoulussa ja reilut kymmenen jo lukiossakin. 

Näitä KOLMEA asiaa kaipaan opiskeluajoilta eniten:  

VAPAUS

Loputtomat tunnit kirjaston kahvilassa. Loputtomat yöt Raatiksella, Freetimessä ja Elohuvin yläkerran tahmealla lattialla. Sivuaineita sai haalia aika vapaasti opiskeluaikoinani. Käytin tilaisuuden hyväkseni ja opiskelin suomen, kirjallisuuden ja pedagogisten lisäksi myös journalistiikkaa, draamakasvatusta, puheviestintää ja erkkaa.

KIIVAILU

Kaikella oli paljon väliä. Kiivailtiin laitosneuvostossa sukukielten määrästä tutkintovaatimuksissa. Kiivailtiin pedagogisiin opintoihin hakemisesta. Kiivailtiin Fennicumin nimen vaihtamisesta Kilistiikaksi teettämällä t-paidat, joissa luki selässä isolla SEKAANNUSTA JA MIELIPAHAA ja rinnassa PRO FENNICUM.

SANE JA OSMA

Mökkisemmat, Euroviisut, fuksiaiset, itsenäisyyspäiväjuhlat, Sohwin kabinetin kokoukset, Kirin sauna, vappulehti Happykieli. Raahattiin pyörällä seminaarikahvituspannuja Mattilanniemeen. Matkustettiin kaksi kertaa vuodessa junan kyydillä johonkin Suomeen tapaamaan muita suomen kielen opiskelijoita. Rekisteröitiin valtakunnallinen suomen kielen opiskelijoiden kattojärjestö OSMA, kun olin sen pj.  Ystäviä, kavereita, tuttuja jakamassa samaa intohimoista suhdetta kieleen. 

Näitä KOLMEA asiaa kadun eniten: 

KIIRE

Kirin maaliin viidessä vuodessa ja löysin itseni opettamasta itseäni neljä vuotta nuorempia urheilulukiolaisia. Ei hyvä, ei ollenkaan hyvä homma. Onneksi otin aikalisän ja lähdin ulkomaanlehtoriharjoitteluun Budapestiin valmistumisen jälkeen. Se oli parasta ja siisteintä ja tärkeintä ikinä!

DIAGRONINEN KIELIOPPI 1+

Luulin opiskelijana itse tietäväni, mistä on hyötyä äidinkielenopettajan työssä ja mistä ei. Olin väärässä. Olisi vain kannattanut sinnikkäästi opiskella kaikkea eikä olla ylimielinen ja luulla tietävänsä. 

JYVÄSKYLÄN JÄTTÄMINEN

Ajattelin, että en saa vakituista paikkaa Jyväskylästä, joten lähdin etelän kierrokselle. Ja sille tielle jäin. Tuli rakkaus ja lapset ja asuntovelka ja mitä näitä nyt on. Välillä kaipaan Jyväskylään niin että sattuu. Mitä jos olisin vain uskaltanut jäädä tekemään lyhyempiä pätkiä Jyväskylän seudulle ja luottanut siihen, että vakituista tulee vielä?

Nämä KOLME ominaisuutta ovat minulle tärkeimmät lukion äidinkielenopettajana:

INNOSTUMINEN

Opiskelijoideni mukaan suurin osa mun sanomisista tunneilla alkaa: “Tää on aivan superkiinnostava juttu.” Uskon, että innostuminen voi tarttua myös opiskelijoihin. 

UTELIAISUUS UUTTA KOHTAAN

Äidinkielenopettajan pitää hallita aivan valtava määrä erilaisia sisältöjä kielestä, mediasta, puheviestinnästä, kirjallisuudesta ja muusta fiktiosta. Uutta tulee koko ajan. Ei pääse leipiintymään, eipä todellakaan. 

TARKKA SILMÄ 

Opettaja on aina myös kasvattaja ja rinnalla kulkija. Opettajalla on oltava hienovarainen ja tarkka silmä. Milloin pitää puuttua opiskelijan vointiin? Mitä luokassa tapahtuu? Minkälaisia ovat ryhmädynamiikan koukerot? Menikö jakeluun? 

Nämä KOLME ovat raskainta lukion äikänopen työssä:

JATKUVA MUUTOS

Teemme jälleen uutta opsia, vaikka edellistä on tuskin saatu kerran vedettyä läpi. Korkeakoulut sanelevat uusia pääsyvaatimuksia. Maksuton toinen aste tulee ehkä jo syksyllä. Välillä uuvuttaa. 

AINA VOISI TEHDÄ ENEMMÄN

Koskaan ei ole tehnyt ihan kaikkea. Vielä voisi vähän hio tunteja. Vähän lisää uutta matskua. Enemmän palautetta opiskelijoille. Parempia tunteja. Useammin koulutuksiin. Huikeampia juhlia. Huomiota yksittäisille opiskelijoille. 

LUOPUMINEN

Kevätjuhlassa iskee pohjaton haikeus: sinne ne taas meni, valkolakit päässä keikkuen. Itse palaa syksyisin pisteeseen nolla pyörittämään samaa sorvia. Kolme vuotta puserretaan yhdessä ja sitten vaan heipat. Silti en vaihtais mihinkään. Ihan paras duuni! 

Sinulle, nykyinen sanelainen ja suomen kielen opiskelija, haluaisin sanoa vain, että älä kiirehdi, tällä puolella ehtii kyllä olla. Älä yritä tulla tulla tietynlaiseksi opettajan kuvaksi, vaan tule juuri omanlaiseksesi. Äläkä pelkää, sillä työ opettaa tekijäänsä. Tässä hommassa ei voi eikä tarvitsekaan olla kaikkitietävä.

Kuka?

Anna Lehtonen, lukion äidinkielenopettaja.

Spontaania opinto- ja urapolkua mutkitellen viestintäyrittäjäksi

Tänä syksynä tulee kuluneeksi pyöreät kymmenen vuotta siitä, kun päädyin pienenä fuksina opiskelemaan suomen kieltä Jyväskylän yliopistoon. Tuolloin kaikki oli kovin uutta ja jännää Seminaarinmäellä, enkä todellakaan tiennyt, mikä minusta tulisi isona. Enkä ehkä tiedä vieläkään, sillä viestintäalalla melkein kaikki on mahdollista. Ja se jos mikä on mahtavaa. Mutta jospa tämä on tarina siitä, kuinka suomen kieltä opiskellut maisteri voi perustaa ikioman viestintäyrityksen ja vieläpä saada sillä leivän pöytään. Nostalgiamatka alkakoon!

Vuonna 2010 elettiin siinä mielessä hassuja aikoja, sillä suomen kieltä opiskelivat opet ja ”ne muut”. Itse kuuluin tuohon pieneen kieliasiantuntijoiden joukkoon, joka saisi määrittää omin avuin opintopolkunsa. Niinpä selasin opintotarjontaa ja luin suomen kielen pääaineopintojen lisäksi sivuaineina ainakin journalistiikkaa, yhteisöviestintää, kirjallisuutta, henkilöstöjohtamista ja espanjaa. Itse koin arvokkaimmiksi opinnoiksi sellaiset käytännönläheiset kurssit, joissa pääsi upottamaan kädet saveen ja saman tien tekemiseen makuun. Kannustankin ottamaan kaiken ilon irti opiskelijastatuksesta ja laajentamaan omaa osaamista niin paljon kuin sielu sietää. Opiskelijavaihtoakaan ei kannata unohtaa, sillä se vasta avaakin silmiä ja omaa kokemusmaailmaa. Itse seikkailin yhden kevään Madridissa, ja sitä en unohda milloinkaan.

Opintojeni aikana työskentelin joka kesä jossain. Yhden kesän olin harjoittelussa Kotimaisten kielten keskuksessa, yhden paikallislehdessä toimittajana. Sittemmin pääsin harjoitteluun Jyväskylän yliopiston Soveltavan kielentutkimuksen keskukseen, josta poiki myöhemmin erinäisiä pestejä. Lisäksi toimin kielenhuoltajana Puhutaan suomea -lehdessä, joka on suunnattu suomea toisena kielenä puhuville maahanmuuttajille. Jokainen työkokemus on vienyt minua eteenpäin sillä polulla, jota olen tallustanut avoimin mielin eteenpäin. Opintojeni aikana minulla ei kylläkään ollut vielä oikeastaan minkäänlaista visiota siitä, mitä todella haluaisin tehdä sitten, kun maisterin paperit olisivat kourassa. Nenä kyllä näyttäisi, minne tie vie.

Valmistuin antoisien opiskeluvuosien jälkeen vuonna 2016, ja lähdimme sitten poikaystäväni kanssa kiertämään pakettiautolla Eurooppaa. Tuolloin kirjoittelin muutamia juttuja Suomen Punaisen Ristin blogiin ja mietin, haluaisinko olla tulevaisuudessa toimittaja vai jotain ihan muuta. Sittemmin olen työskennellyt toimittajana ja tiedottajana muutamassa eri kustannustoimituksessa sekä viestintäsuunnittelijana Keski-Suomen kauppakamarissa. Viestinnän maailma on siis tullut tutuksi useammasta eri näkökulmasta ja osittain vähän sattuman kaupalla. Jos vain suinkin mahdollista, suosittelen hakeutumaan erilaisiin työtehtäviin ja kokeilemaan käytännössä, mikä homma tuntuu omalta ja mikä taas on jonkun toisen heiniä.

Koska olen päässyt pienen urani aikana kerryttämään osaamistani monipuolisissa pesteissä ja erityyppisissä organisaatioissa, päätin tänä syksynä ottaa harppauksen tuntemattomaan ja perustaa oman yrityksen. Isoimpana motivaattorina oli vapaus saada tehdä hommia melkeinpä missä ja milloin vain. Läppäri vain kainaloon ja menoksi! Niin syntyi Mandariinimedia. Uskoin, että pärjäisin. Samalla kuitenkin vähän hirvitti, että mitähän tästä oikein tulee. Silti päivääkään en vaihtaisi – kliseistä mutta totta.

Yrittäjänä kirjoitan juttuja toimittajan roolissa, toteutan erilaisia sisällöntuotantokuvioita ja toimin kielenhuoltajana. Tällä hetkellä teen yhteistyötä muun muassa Kasvu Openin, Tuuma-kustannuksen, Duunitorin ja Huvimestarin kanssa. Yrittäjäksi ryhtymistä helpotti se, että olin saanut heitettyä potentiaalisia verkkoja vesille jo ennakkoon. Ihan tyhjästä ei siis tarvinnut nyhjäistä. Jos viestintäyrittäjän arki kiinnostaa enemmänkin, kannattaa laittaa Instagramissa seurantaan @mandariinimedia. Kerron siellä lisää, mitä kaikkea yksinyrittäjä oikein kulissien takana touhuaa.

Avoin mieli ja utelias kokeilunhalu kantavat pitkälle. Siksi rohkaisen jokaista suomen kielen opiskelijaa katsomaan ympärilleen sillä silmällä, mikä itseä voisi vähänkään kutkuttaa ja etenemään siihen suuntaan. Tämä pätee niin opinnoissa kuin työelämässäkin. Eikä verkostoituminen ole koskaan pahasta vaan voi johtaa joskus yllättäviinkin yhteistyökuvioihin. Usein myös ne kiinnostavimmat työpaikat myydään tiskin alta, joten itsestään kannattaa pitää sopivasti meteliä.

Tsemppiä kaikille opintoihin, ja muistakaahan luentosalin penkkien kuluttamisen lisäksi nauttia elämästä! Haalareita kannattaa ulkoiluttaa säännöllisesti ja viettää vappua aina silloin, kun siltä tuntuu.

Kuka?

Nelli Leppänen, kieliasiantuntijalinjan alumni (2016)

Mandariinimedian yrittäjä

Täydellinen työ kunnianhimottomalle ihmettelijälle

Sanoin kerran ystävälleni – minkä lie hömppälehden persoonallisuustestiä rustatessamme – etten ole kovin päämäärätietoinen ihminen. Ystäväni silminnähden yllättyi: ”Mutta sähän teet väitöstutkimusta!” Väikkäriä ja sitä usein seuraavaa akateemista uraa pidetään varmaankin yleisesti aika tavoitteellisen ihmisen touhuna.

En ole kuitenkaan koskaan kovin tarkkaan tiennyt, mitä haluan tehdä työkseni.

Abivuotenani 2007 olin vielä aika varma, että haluan biologiksi. Mutta en jaksanut mennä pääsykokeisiin. Suomen kieltä hain opiskelemaan, koska kuulin jonkun koulukaverin hakevan – aikaisemmin en ollut edes tajunnut moisen vaihtoehdon olemassaoloa.

Seuraava syksynä istuinkin sitten Fennicumilla kuuntelemassa, millaista on opiskella suomen kieltä Jyväskylän yliopistossa, vaikkei se siinä vaiheessa ollut intohimoni.

Pääsin hakuvaiheessa myös opelinjalle, vaikkei opettajuus siinä vaiheessa ollut intohimoni.

Mikä sitten oli intohimoni?

Pidin filosofiasta, musiikista, taiteesta, politiikasta, ihmisten toiminnan analysoimisesta ja yhteiskunnallisten kysymysten pohtimisesta. Innostuin herkästi käymään keskusteluja milloin mistäkin. Jälkikäteen analysoituna olin kiinnostunut asian kuin asian rakenteista, säännönmukaisuuksista, erityispiirteistä, logiikasta, perusteista ja selityksistä, eli minussa oli selvästi tutkija-aineista. Podin kuitenkin usein ahdistusta siitä, etten ollut löytänyt mystistä omaa juttuani, jollainen mielestäni ”kaikilla muilla” oli.

Ensimmäisinä opiskeluvuosinani en käyttänyt kovin paljoa energiaa opiskeluun. Sittemmin oivalsin – vaikea tarkasti paikantaa, missä ja miten – että kaikkia kiinnostuksen kohteitani voi lähestyä kielen ja tekstien näkökulmasta. Herännäisyyteni vaikuttivat luultavasti ainakin kahden professorin, Minna-Riitta Luukan ja Sari Pietikäisen, mahtavat tekstilaji- ja diskurssintutkimuksen kurssit.

Opettamisestakin sytyin siinä vaiheessa, kun pääsin valmistumiseni jälkeen tuntiopettajan töihin Jyväskylän yliopiston kielikeskukseen (nykyiseen Moviin). Kokeilin kyllä äidinkielen opettamista peruskoulussa opintojeni aikana, mutta vasta kirjoitusviestinnän opettajana huomasin olevani elementissäni. Myös yliopistopedagogiikan erityispiirteet kiinnostivat. Tästä uravaihtoehdosta ei puhuttu lukiossa eikä oikeastaan yliopistossakaan, tai ainakaan puheet eivät olleet minua tavoittaneet.

Nyt olen väitellyt tekstitaidoista ja tekstilajeista, ja hoidan suomen kielen yliopisto-opettajan sijaisuutta Turun yliopiston kieli- ja käännöstieteiden laitoksella. Tähän hetkeen olen kaiketi päätynyt tarttumalla eteeni tarjoutuviin työtilaisuuksiin, joista kustakin olen löytänyt jonkin minua viettelevän piirteen: väikkärini tein monitieteisessä, Minna-Riitta Luukan vetämässä tutkimushankkeessa, ja edellä mainittujen lisäksi olen muun muassa opettanut alakouluissa, tehnyt työharjoittelun Varsovan yliopistossa, opettanut soveltavaa kielitiedettä, pitänyt vierailuluentoja ja ollut aktiivinen erilaisissa väitöskirjatutkijoiden verkostoissa.

Nykytilanteessani yliopisto-opettajana parasta on se, että saan työkseni perehtyä minua ikuisesti kiinnostaviin kysymyksiin tekstien ja sosiaalisen toiminnan suhteesta – ja se, että työaikani on aivan naurettavan joustava (verrattuna siis monien toisilla aloilla työskentelevien tuttujeni töihin). Saatan käydä boulderoimassa keskellä päivää, ja opetus- ja palaverihetkiä lukuun ottamatta saan päättää itse, milloin teen työni. Joustavuudessa on tietty huonotkin puolensa, mutta olen vuosia apurahalla tutkiessani tottunut oman työni organisointiin.

Yliopiston palkat tai tutkijan apurahat eivät tunnetusti päätä huimaa – lukion äikän opena tienaisin enemmän – mutta toisaalta saan käyttää työaikaani esimerkiksi tutkimiseen, eivätkä kaikki viikonloput kulu tekstipinojen korjaamisessa.

Se taas on valitettavasti tälle alalle tyypillistä, että nykyinen työsuhteeni kestää vain 6 kk, minkä jälkeen tiedossa on akateemisen silpputyöläisen pakkovapaa. Jollei siis käy munkki erään hankkeen rahoitushaussa, jossa olen mukana kaiketi siksi, että huutelin Twitterissä jotain akateemisesta kirjoittamisesta. Jos rahoitusta tulisi, siitä seuraisi paine hakea lisää rahoitusta sekä suoltaa uusia julkaisuja.  

Mutta harvempi maisterinpapereita seuraava tietotyö on stressitöntä ja vakaata. Kaltaiselleni etsikkosielulle sopii, että tämä ura mahdollistaa hurahtamisen ja innostumisen sekä suunnanmuutokset.

Kaikki tutkijat eivät tietenkään ole tällaisia tilaisuudesta toiseen pomppijoita. Varmasti joukossa on paljon selkeämmin uratoiveensa tuntevia ihmisiä, ja päämäärätietoisuudesta tuskin on haittaa. Enää tulevaisuus ei kuitenkaan niin kovin ahdista; ”oma juttuni” kun tuntuu olevan aina se työ, tutkimusaihe tai opetettava kurssi, jonka ääreen satun päätymään.

Loppuun vielä muutama vinkki kaikille jatko-opintoja suunnitteleville. Nämä eivät ole yleispäteviä ohjeita mutta auttoivat minua:

  • Jos jokin opintojesi aihe kiinnostaa sinua, syvenny siihen ja tee aihetta käsittelevät kurssit huolella. 
  • Lue, kirjoita, ideoi ja esittele ajatuksiasi kaikille, jotka suostuvat kuuntelemaan.
  • Hakeudu tutkimusavustajaksi.
  • Lähesty proffia ja pyydä kommentteja suunnitelmiisi.
  • Jos suinkin mahdollista, tunge itsesi johonkin tutkimushankkeeseen. Se taas onnistuu häiriköimällä proffia ja seuraamalla yliopisto(je)n tutkimusprofiileja.
  • Haastattele väitöskirjatutkijoita ja jo väitelleitä heidän kokemuksistaan (esim. tähän osoitteeseen voi laittaa viestiä: hilkka.paldanius@gmail.com).

Kuka?

Hilkka Paldanius, äidinkielen- ja kirjallisuuden opettajalinjan alumni

Suomen kielen yliopisto-opettajan sijainen Turun yliopiston kieli- ja käännöstieteiden laitoksella

Väitteli vuonna 2020 Jyväskylän yliopistossa aiheenaan lukion historian aineistopohjaisen esseen tekstilaji. Väitöskirjan voi lukea täältä.