Alumnit

Spontaania opinto- ja urapolkua mutkitellen viestintäyrittäjäksi

Tänä syksynä tulee kuluneeksi pyöreät kymmenen vuotta siitä, kun päädyin pienenä fuksina opiskelemaan suomen kieltä Jyväskylän yliopistoon. Tuolloin kaikki oli kovin uutta ja jännää Seminaarinmäellä, enkä todellakaan tiennyt, mikä minusta tulisi isona. Enkä ehkä tiedä vieläkään, sillä viestintäalalla melkein kaikki on mahdollista. Ja se jos mikä on mahtavaa. Mutta jospa tämä on tarina siitä, kuinka suomen kieltä opiskellut maisteri voi perustaa ikioman viestintäyrityksen ja vieläpä saada sillä leivän pöytään. Nostalgiamatka alkakoon!

Vuonna 2010 elettiin siinä mielessä hassuja aikoja, sillä suomen kieltä opiskelivat opet ja ”ne muut”. Itse kuuluin tuohon pieneen kieliasiantuntijoiden joukkoon, joka saisi määrittää omin avuin opintopolkunsa. Niinpä selasin opintotarjontaa ja luin suomen kielen pääaineopintojen lisäksi sivuaineina ainakin journalistiikkaa, yhteisöviestintää, kirjallisuutta, henkilöstöjohtamista ja espanjaa. Itse koin arvokkaimmiksi opinnoiksi sellaiset käytännönläheiset kurssit, joissa pääsi upottamaan kädet saveen ja saman tien tekemiseen makuun. Kannustankin ottamaan kaiken ilon irti opiskelijastatuksesta ja laajentamaan omaa osaamista niin paljon kuin sielu sietää. Opiskelijavaihtoakaan ei kannata unohtaa, sillä se vasta avaakin silmiä ja omaa kokemusmaailmaa. Itse seikkailin yhden kevään Madridissa, ja sitä en unohda milloinkaan.

Opintojeni aikana työskentelin joka kesä jossain. Yhden kesän olin harjoittelussa Kotimaisten kielten keskuksessa, yhden paikallislehdessä toimittajana. Sittemmin pääsin harjoitteluun Jyväskylän yliopiston Soveltavan kielentutkimuksen keskukseen, josta poiki myöhemmin erinäisiä pestejä. Lisäksi toimin kielenhuoltajana Puhutaan suomea -lehdessä, joka on suunnattu suomea toisena kielenä puhuville maahanmuuttajille. Jokainen työkokemus on vienyt minua eteenpäin sillä polulla, jota olen tallustanut avoimin mielin eteenpäin. Opintojeni aikana minulla ei kylläkään ollut vielä oikeastaan minkäänlaista visiota siitä, mitä todella haluaisin tehdä sitten, kun maisterin paperit olisivat kourassa. Nenä kyllä näyttäisi, minne tie vie.

Valmistuin antoisien opiskeluvuosien jälkeen vuonna 2016, ja lähdimme sitten poikaystäväni kanssa kiertämään pakettiautolla Eurooppaa. Tuolloin kirjoittelin muutamia juttuja Suomen Punaisen Ristin blogiin ja mietin, haluaisinko olla tulevaisuudessa toimittaja vai jotain ihan muuta. Sittemmin olen työskennellyt toimittajana ja tiedottajana muutamassa eri kustannustoimituksessa sekä viestintäsuunnittelijana Keski-Suomen kauppakamarissa. Viestinnän maailma on siis tullut tutuksi useammasta eri näkökulmasta ja osittain vähän sattuman kaupalla. Jos vain suinkin mahdollista, suosittelen hakeutumaan erilaisiin työtehtäviin ja kokeilemaan käytännössä, mikä homma tuntuu omalta ja mikä taas on jonkun toisen heiniä.

Koska olen päässyt pienen urani aikana kerryttämään osaamistani monipuolisissa pesteissä ja erityyppisissä organisaatioissa, päätin tänä syksynä ottaa harppauksen tuntemattomaan ja perustaa oman yrityksen. Isoimpana motivaattorina oli vapaus saada tehdä hommia melkeinpä missä ja milloin vain. Läppäri vain kainaloon ja menoksi! Niin syntyi Mandariinimedia. Uskoin, että pärjäisin. Samalla kuitenkin vähän hirvitti, että mitähän tästä oikein tulee. Silti päivääkään en vaihtaisi – kliseistä mutta totta.

Yrittäjänä kirjoitan juttuja toimittajan roolissa, toteutan erilaisia sisällöntuotantokuvioita ja toimin kielenhuoltajana. Tällä hetkellä teen yhteistyötä muun muassa Kasvu Openin, Tuuma-kustannuksen, Duunitorin ja Huvimestarin kanssa. Yrittäjäksi ryhtymistä helpotti se, että olin saanut heitettyä potentiaalisia verkkoja vesille jo ennakkoon. Ihan tyhjästä ei siis tarvinnut nyhjäistä. Jos viestintäyrittäjän arki kiinnostaa enemmänkin, kannattaa laittaa Instagramissa seurantaan @mandariinimedia. Kerron siellä lisää, mitä kaikkea yksinyrittäjä oikein kulissien takana touhuaa.

Avoin mieli ja utelias kokeilunhalu kantavat pitkälle. Siksi rohkaisen jokaista suomen kielen opiskelijaa katsomaan ympärilleen sillä silmällä, mikä itseä voisi vähänkään kutkuttaa ja etenemään siihen suuntaan. Tämä pätee niin opinnoissa kuin työelämässäkin. Eikä verkostoituminen ole koskaan pahasta vaan voi johtaa joskus yllättäviinkin yhteistyökuvioihin. Usein myös ne kiinnostavimmat työpaikat myydään tiskin alta, joten itsestään kannattaa pitää sopivasti meteliä.

Tsemppiä kaikille opintoihin, ja muistakaahan luentosalin penkkien kuluttamisen lisäksi nauttia elämästä! Haalareita kannattaa ulkoiluttaa säännöllisesti ja viettää vappua aina silloin, kun siltä tuntuu.

Kuka?

Nelli Leppänen, kieliasiantuntijalinjan alumni (2016)

Mandariinimedian yrittäjä

Täydellinen työ kunnianhimottomalle ihmettelijälle

Sanoin kerran ystävälleni – minkä lie hömppälehden persoonallisuustestiä rustatessamme – etten ole kovin päämäärätietoinen ihminen. Ystäväni silminnähden yllättyi: ”Mutta sähän teet väitöstutkimusta!” Väikkäriä ja sitä usein seuraavaa akateemista uraa pidetään varmaankin yleisesti aika tavoitteellisen ihmisen touhuna.

En ole kuitenkaan koskaan kovin tarkkaan tiennyt, mitä haluan tehdä työkseni.

Abivuotenani 2007 olin vielä aika varma, että haluan biologiksi. Mutta en jaksanut mennä pääsykokeisiin. Suomen kieltä hain opiskelemaan, koska kuulin jonkun koulukaverin hakevan – aikaisemmin en ollut edes tajunnut moisen vaihtoehdon olemassaoloa.

Seuraava syksynä istuinkin sitten Fennicumilla kuuntelemassa, millaista on opiskella suomen kieltä Jyväskylän yliopistossa, vaikkei se siinä vaiheessa ollut intohimoni.

Pääsin hakuvaiheessa myös opelinjalle, vaikkei opettajuus siinä vaiheessa ollut intohimoni.

Mikä sitten oli intohimoni?

Pidin filosofiasta, musiikista, taiteesta, politiikasta, ihmisten toiminnan analysoimisesta ja yhteiskunnallisten kysymysten pohtimisesta. Innostuin herkästi käymään keskusteluja milloin mistäkin. Jälkikäteen analysoituna olin kiinnostunut asian kuin asian rakenteista, säännönmukaisuuksista, erityispiirteistä, logiikasta, perusteista ja selityksistä, eli minussa oli selvästi tutkija-aineista. Podin kuitenkin usein ahdistusta siitä, etten ollut löytänyt mystistä omaa juttuani, jollainen mielestäni ”kaikilla muilla” oli.

Ensimmäisinä opiskeluvuosinani en käyttänyt kovin paljoa energiaa opiskeluun. Sittemmin oivalsin – vaikea tarkasti paikantaa, missä ja miten – että kaikkia kiinnostuksen kohteitani voi lähestyä kielen ja tekstien näkökulmasta. Herännäisyyteni vaikuttivat luultavasti ainakin kahden professorin, Minna-Riitta Luukan ja Sari Pietikäisen, mahtavat tekstilaji- ja diskurssintutkimuksen kurssit.

Opettamisestakin sytyin siinä vaiheessa, kun pääsin valmistumiseni jälkeen tuntiopettajan töihin Jyväskylän yliopiston kielikeskukseen (nykyiseen Moviin). Kokeilin kyllä äidinkielen opettamista peruskoulussa opintojeni aikana, mutta vasta kirjoitusviestinnän opettajana huomasin olevani elementissäni. Myös yliopistopedagogiikan erityispiirteet kiinnostivat. Tästä uravaihtoehdosta ei puhuttu lukiossa eikä oikeastaan yliopistossakaan, tai ainakaan puheet eivät olleet minua tavoittaneet.

Nyt olen väitellyt tekstitaidoista ja tekstilajeista, ja hoidan suomen kielen yliopisto-opettajan sijaisuutta Turun yliopiston kieli- ja käännöstieteiden laitoksella. Tähän hetkeen olen kaiketi päätynyt tarttumalla eteeni tarjoutuviin työtilaisuuksiin, joista kustakin olen löytänyt jonkin minua viettelevän piirteen: väikkärini tein monitieteisessä, Minna-Riitta Luukan vetämässä tutkimushankkeessa, ja edellä mainittujen lisäksi olen muun muassa opettanut alakouluissa, tehnyt työharjoittelun Varsovan yliopistossa, opettanut soveltavaa kielitiedettä, pitänyt vierailuluentoja ja ollut aktiivinen erilaisissa väitöskirjatutkijoiden verkostoissa.

Nykytilanteessani yliopisto-opettajana parasta on se, että saan työkseni perehtyä minua ikuisesti kiinnostaviin kysymyksiin tekstien ja sosiaalisen toiminnan suhteesta – ja se, että työaikani on aivan naurettavan joustava (verrattuna siis monien toisilla aloilla työskentelevien tuttujeni töihin). Saatan käydä boulderoimassa keskellä päivää, ja opetus- ja palaverihetkiä lukuun ottamatta saan päättää itse, milloin teen työni. Joustavuudessa on tietty huonotkin puolensa, mutta olen vuosia apurahalla tutkiessani tottunut oman työni organisointiin.

Yliopiston palkat tai tutkijan apurahat eivät tunnetusti päätä huimaa – lukion äikän opena tienaisin enemmän – mutta toisaalta saan käyttää työaikaani esimerkiksi tutkimiseen, eivätkä kaikki viikonloput kulu tekstipinojen korjaamisessa.

Se taas on valitettavasti tälle alalle tyypillistä, että nykyinen työsuhteeni kestää vain 6 kk, minkä jälkeen tiedossa on akateemisen silpputyöläisen pakkovapaa. Jollei siis käy munkki erään hankkeen rahoitushaussa, jossa olen mukana kaiketi siksi, että huutelin Twitterissä jotain akateemisesta kirjoittamisesta. Jos rahoitusta tulisi, siitä seuraisi paine hakea lisää rahoitusta sekä suoltaa uusia julkaisuja.  

Mutta harvempi maisterinpapereita seuraava tietotyö on stressitöntä ja vakaata. Kaltaiselleni etsikkosielulle sopii, että tämä ura mahdollistaa hurahtamisen ja innostumisen sekä suunnanmuutokset.

Kaikki tutkijat eivät tietenkään ole tällaisia tilaisuudesta toiseen pomppijoita. Varmasti joukossa on paljon selkeämmin uratoiveensa tuntevia ihmisiä, ja päämäärätietoisuudesta tuskin on haittaa. Enää tulevaisuus ei kuitenkaan niin kovin ahdista; ”oma juttuni” kun tuntuu olevan aina se työ, tutkimusaihe tai opetettava kurssi, jonka ääreen satun päätymään.

Loppuun vielä muutama vinkki kaikille jatko-opintoja suunnitteleville. Nämä eivät ole yleispäteviä ohjeita mutta auttoivat minua:

  • Jos jokin opintojesi aihe kiinnostaa sinua, syvenny siihen ja tee aihetta käsittelevät kurssit huolella. 
  • Lue, kirjoita, ideoi ja esittele ajatuksiasi kaikille, jotka suostuvat kuuntelemaan.
  • Hakeudu tutkimusavustajaksi.
  • Lähesty proffia ja pyydä kommentteja suunnitelmiisi.
  • Jos suinkin mahdollista, tunge itsesi johonkin tutkimushankkeeseen. Se taas onnistuu häiriköimällä proffia ja seuraamalla yliopisto(je)n tutkimusprofiileja.
  • Haastattele väitöskirjatutkijoita ja jo väitelleitä heidän kokemuksistaan (esim. tähän osoitteeseen voi laittaa viestiä: hilkka.paldanius@gmail.com).

Kuka?

Hilkka Paldanius, äidinkielen- ja kirjallisuuden opettajalinjan alumni

Suomen kielen yliopisto-opettajan sijainen Turun yliopiston kieli- ja käännöstieteiden laitoksella

Väitteli vuonna 2020 Jyväskylän yliopistossa aiheenaan lukion historian aineistopohjaisen esseen tekstilaji. Väitöskirjan voi lukea täältä.