“Valitsin suomen kielen ja kirjallisuuden opettajalinjan, sillä se antaa ainutlaatuisen opettajan pätevyyden.”

En oikeastaan tiennyt tulla Jyväskylän yliopistoon, oikeastaan vain tajusin jäädä kotikaupunkiini. Koko lukion ajan halusin lukemaan oikeustiedettä, kunnes abikeväänä historian kirjoituksiin lukiessa tuli seinä vastaan. En halunnut enää lukea riviäkään ja päätin olla hakematta oikikseen. Suunnittelin tekeväni töitä seuraavana talvena alkavaan varusmiespalvelukseen asti, mutta äitini kehotti hakemaan johonkin “plan b:hen”, joka oli Jyväskylän yliopisto. Hain suomen kielen, ruotsin kielen ja historian opettajankoulutuslinjoille, ja sain opinto-oikeuden kaikkiin kolmeen.

Valitsin suomen kielen ja kirjallisuuden opettajalinjan, sillä se antaa valtakunnallisessa mittakaavassa ainutlaatuisen opettajan pätevyyden: opiskelijalla on sisään päästessään käytännössä valmis 300 opintopisteen opintopolku maisteriksi. Suomen kieli ja kirjallisuus on myös mielestäni koulujemme oppiaineista yksi hienoimpia, sisällöiltään laajin ja pedagogisilta mahdollisuuksiltaan paras. Ajattelen, että äikänmaikkana minulla on paras mahdollisuus kasvattaa tasapainoisia ja vastuullisia jäseniä yhteiskuntaamme.

Opintopolkuni ei ole ollut suorin mahdollinen. Lähdin inttiin ensimmäisen vuoden tammikuussa, minkä takia minulta jäivät kolmen aineen perusopinnot kesken. Onnekseni jouduin puolustuspoliittisiin erimielisyyksiin puolustusvoimain kantahenkilökunnan ja palasin takaisin yliopisto-opintoihin vielä fuksivuoden kevääksi. Toisena vuonna kirin kiinni ensimmäisen vuoden kikkailujani ja suoritin kuolemattomuuden, yli 100 opintopistettä. Tuolloin lähdin mukaan myös Sanen toimintaan: puuhailin isäntänä ja harjoittelin korkeakoulupolitiikkaa kopona, joka johti opiskeluaikojeni mielenkiintoisimpiin juttuihin.

Kolmantena vuonna oli taas sopiva aika mutkistaa opintopolkua ja lähteä päätä pahkaa mukaan ylioppilaskunnan toimintaan (ylioppilaskunta on yliopisto-opiskelijoiden lakisääteinen yhteisö, joka valvoo opiskelijoiden etuja ja järjestää monenmoista toimintaa ja myös rakentaa opiskelija-asuntoja). Olin kolmannesta neljänteen vuoteen ylioppilaskunnan hallituksessa, ja vaikka hallituslainen on puolipäivätöissä, sain kandini valmiiksi ajallaan. Hallituksesta jatkoin vielä ylioppilaskunnan puheenjohtajaksi, minkä ohella suoritin opettajaopinnot harjoitteluineen vitosvuonna.

Ylioppilaskunnassa touhuaminen varmasti venytti valmistumistani, mutta en vaihtaisi päivääkään pois. Pääsin mukaan juttuihin, joihin ei humanisti-äikänopen tutkinnolla olisi ikinä mahdollisuutta: olen ollut myymässä tietokonefirmaa, käynyt eduskunnassa haastamassa kansanedustajia koulutuspolitiikasta ja ollut rakennuttamassa kerrostaloa (jos asut Kortepohjan T-talossa, voit fiilistellä, että ihan tavallinen sanelainen kävi pankissa hakemassa 3,5 miljoonan euron lainan tätä pytinkiä varten).

Graduni aloitin nelosvuonna ja sen on pitänyt valmistua jo viitisen kertaa. Nyt olen tukevasti ännännellä vuodella menossa, vaikka tavoitteenani onkin valmistua ennen seitsemättä opiskeluvuotta. Suoritan paraikaa siviilipalvelustani jyväskyläläisessä koulussa, ja olen päässyt opettamaan kaikkia oppiaineita, kaikkia luokkia ensimmäisestä yhdeksänteen ja olemaan erityisopettajana englannissa ja äikässä. Saamani työkokemus on parasta mahdollista.

Opiskeluaika on jumalatonta rallia. Jälkikäteen ajateltuna tuntuu oudolta, että on kyennyt yhtä aikaa opiskelemaan, hoitamaan muutamaa luottamustoimea, pyörittämään urheiluseuraa, harrastamaan ja kaiken tämän lisäksi vielä bilettämään. Jos jotain opiskeluun liittyviä vinkkejä pitäisi antaa, neuvoisin olemaan työskentelemättä liikaa ja keskittymään niihin asioihin, jotka kiinnostavat. Yksittäisellä kurssiarvosanalla ei ole väliä, jos olet sisäistänyt asiat. Varsinkin opettajilla oikea osaaminen punnitaan aivan muualla kuin Äänteistä puheeksi -kurssin tentissä.

“Asialliset hommat suoritetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat”, totesi Vilho Koskela. Olen ottanut Väinö Linnalta monia elämänviisauksia, mutta Koskelan lausahdus kuvaa opiskelujani parhaiten. Yhtään Rinneriehaa ei kannata jättää väkisin väliin, ja poissaolot voi aina korvata.

Taimo Halme